Jani ja Susanna vastaavat Falcontin toiminnasta. Kuva: Falcont.

Jani ja Susanna vastaavat Falcontin toiminnasta. Kuva: Falcont.

Falcont henkii vanhaa jenkkitunnelmaa

17.8.2017

Falcont henkii vanhaa jenkkitunnelmaa

 

Tomi Olli

 

Seinäjoella toimiva Falcont on amerikkalaisen tavaran keidas. Yrityksen synty juontaa vuoteen 2007, kun Jani Kankaanpää käynnisti toiminnan. Asiakkaita yritys palvelee Seinäjoella osoitteessa Uurastajantie 1 sekä jatkuvasti kehittyvän ja kasvavan nettikaupan välityksellä osoitteessa www.falcont.com. Asiakaspalvelusta vastaa Janin ohella hänen puolisonsa Susanna.

 

Falcontissa on myös juuri tehty merkittäviä uudistuksia, kaikki tähtää asiakkaiden viihtyvyyteen.

-Muutimme kesäkuussa uusiin tiloihin, joissa olemme kiinnittäneet erityistä huomiota myymälän sisustukseen. Haluamme asiakkaiden saavan vahvan amerikkalaisen elämyksen käydessään meillä.

-On erittäin tärkeää, että asiakkaat viihtyvät ja tuntevat olonsa mukavaksi. Vintage- ja Lifestyle-myymälään voi tulla myös vain nauttimaan vanhasta amerikkalaisesta hengestä pienen purtavan pariin, jota on myynnissä tavaroiden ohella, Jani Kankaanpää sanoo.

 

Autoja ja moottoripyöriä

 

Falcontin synnyn taustalla on Jani Kankaanpään laaja kiinnostus ja innostus amerikkalaisuutta kohtaan.

-Yhdysvallat on iso maa, missä on monenlaista. Olen aina tuntenut mielenkiintoa amerikkalaista elämäntyyliä kohtaan. Voikin sanoa, että se synnytti ajatuksen yrityksen perustamiseen vuonna 2007.

 

Falcontin massiivisinta tarjontaa ovat autot ja moottoripyörät. Yritys on toimintansa aikana tuonut Suomeen noin 750 kulkupeliä. Tälläkin hetkellä tarjonnassa on parikymmentä ajoneuvoa.

-Osa on omistamiani ja osa välitysmyynnissä amerikkalaisilta omistajilta. Käyn itse yleensä pari kertaa vuodessa hankintamatkalla Amerikassa.

-Seuraava matka ajoittuu lokakuulle. Kontteja Suomeen tulee meren takaa noin kahden kuukauden välein, Kankaanpää kertoo.

 

Paljon muutakin

 

Falcontin tarjonnassa on ajoneuvojen ohella paljon muutakin kuten erilaisia amerikkalaiseen henkeen sopivia sisustus- ja lifestyletuotteita sekä vaatteita.

 

Falcontin myydyimpiä tavaroita ovat Kankaanpään mukaan Gas Monkey –tuotteet, t-paidat sekä Mexico-viltit.

-Erityisen haluttuja ovat vanhat ja alkuperäiset tavarat, esimerkiksi palopostit, Coca-Cola -laatikot sekä muut patinoituneet tuotteet. Falcontilla on myös oma tuotemerkki Riskini, jonka tuotevalikoima laajentuu koko ajan.

 

Lisätietoja ja aukioloajat löytyvät Falcontin nettisivujen ohella yrityksen Facebook-sivulta.

-Susanna kirjoittaa myös blogia Amerikan hiekkalaatikolla jossa kerrotaan perheemme arjesta maahantuontiyrityksen ympärillä, Kankaanpää vihjaa.

 

« Takaisin