Jyrki Nurminen & Sävel nähdään ensi sunnuntaina Evijärven nuorisoseuralla.

Jyrki Nurminen & Sävel nähdään ensi sunnuntaina Evijärven nuorisoseuralla.

Evijärven nuorisoseuralla tanssitaan

5.10.2022

Tomi Olli

Evijärven nuorisoseuralla tanssitaan jälleen. Tanssien operoinnista vastaa Gramofoni Oy ja käytännön järjestelyistä Evijärven nuorisoseura. Sunnuntaitanssit ovat jo käynnistyneet, ja alku on ollut Gramofonin Arto Nuotion mukaan erittäin positiivinen.

- Kaikki on lähtenyt hyvin käytiin, palaute on ollut plusmerkkistä. Haluammekin sunnuntaitansseilla laajentaa lavatanssitunnelmaa entisestään. Toinen näkökulma sunnuntaitansseille on tarjota töitä edustamillemme artisteille.

Evijärven nuorisoseuralla nähdään loppuvuoden aikana 9.10. Jyrki Nurminen & Sävel, 23.10. Leif Lindeman & Amore, 6.11. Sami Rosholm & Amore, 20.11. Kari Hirvonen & Onnentähti sekä 4.12. Antti Ahopelto & Etiketti. Tanssit tapahtuvat kello 17-21, lippu kustantaa 17 euroa. Tanssit saavat jatkoa ensi vuoden puolella. Tanssien aikana palvelee myös kahvio.

- Uskon, että luvassa on mukavia sunnuntai-iltoja tanssin ja musiikin parissa niin tänä vuonna kuin ensi vuonnakin, Nuotio sanoo.

Lavatansseja Nuotio pitää sosiaalisena tapahtumana sekä mainiona kuntoiluna.

- Lavatansseissa vaihdetaan kuulumisia ja tavataan tuttuja sekä vielä entuudestaan tuntemattomia. Järjestäjän näkökulmasta on parasta nähdä, kuin ihmiset viihtyvät hymysuin. Lavatanssit ovat samalla mainio kuntoilumuoto, sillä musiikin parissa tulee mukavasti liikuntaa.

« Takaisin