Erikoiskokoelma Sarpanevalta ja Toikalta

5.4.2018

Iittala tuo huhtikuussa 2018 myyntiin erikoiskokoelman uusia Timo Sarpanevan ja Oiva Toikan suunnittelemia taidelasiesineitä. Sarpanevan 80-luvulla suunnittelemat Blues-maljakot sekä uusi värillinen osa Claritas-sarjaan tulevat osaksi Iittalan kokoelmaa Designmuseon Sarpaneva-näyttelyn kunniaksi. Oiva Toikalta tuodaan myyntiin kahdeksan uniikkia Ikoni-lasiveistosta.

Lasiosaaminen on Iittalan sielu. Taidelasilla on ollut merkittävä rooli kansainvälisesti korkeatasoisen ja ainutlaatuisen lasiosaamisen kehittymiselle Iittalassa kautta vuosikymmenten: taidelasi on haastanut niin taiteilijoita kuin puhaltajia, tekniikoita, materiaaleja ja välineistöä kehittymään uusiin ulottuvuuksiin. Pyrkimykset taidelasiesineiden luomisessa ovat muovanneet Iittalan lasitehtaan osaamista ainutlaatuisen ja vaativan materiaalin syvällisessä tuntemuksessa ja kehittäneet siten eteenpäin myös teollista lasituotantoa. Kodissa taidelasiesine on kuin portti inspiraation, korkean laadun, esteettisten arvojen ja viimeistellyn lopputuloksen maailmaan.

Claritas ja Blues

Designmuseo avasi maaliskuussa 2018 laajan näyttelyn Timo Sarpanevan urasta. Näyttelyn kunniaksi Iittalan lasitehtaalla on valmistettu erikoiskokoelma taiteilijan yhä ajankohtaisia, progressiivisia lasiesineitä, Claritas ja Blues, jotka tuovat tulkinnan suomalaisesta taidelasiosaamisesta tämän päivän koteihin.

Ensimmäinen osa tunnettuun Claritas-sarjaan syntyi vuonna 1983. Claritas on esimerkki tekniikaltaan vaativasta lasiesineestä: jokainen sarjan osa on yksilöllinen taideteos, jossa ilmakuplat, värillisen ja kirkkaan lasimassan muodostamat kerrokset sekä optisten ominaisuuksien toteuttaminen vaativat niin puhaltajamestareilta kuin hionnalta ja kiillotukselta erikoisosaamista ja lasin tuntemusta.

Nyt Iittala tuo Claritas-sarjaan uuden värillisen osan, joka kunnioittaa Sarpanevan alkuperäisiä, i-lasistosta tuttuja murrettuja värisävyjä. Uusi 150 mm korkea Claritas-osa on väriltään harmaansininen sade.

Toikan uniikit Ikonit

Huhtikuussa esitellään myös uusi, kahdeksan uniikin lasiveistoksen kokoelma, jotka on luonut professori Oiva Toikka, Ikoni I-VIII. Veistokset ovat paperipainotekniikalla valmistetuista lasikuutioista koottuja, vapaasti seisovia installaatioita. Yksityiskohtaiset, koristeellisen ja värikkään ytimen sisältävät kirkkaat lasikuutiot ovat olleet Toikalle inspiroiva aihe 70-luvulta lähtien ja vuosikuutioiden lisäksi lasikuutioista koottuja uniikkeja taideteoksia on nähty taiteilijalta aikaisemminkin.

« Takaisin