Miljoona Rockin toisena pääesiintyjänä sunnuntaina 4.8.2019 on Eppu Normaali. (Kuva Harri Hinkka)

Miljoona Rockin toisena pääesiintyjänä sunnuntaina 4.8.2019 on Eppu Normaali. (Kuva Harri Hinkka)

Eppu Normaali Miljoona Rockiin

27.6.2019

Tavoitteena Suomen suurin sunnuntaitapahtuma

Kyläkaupan Miljoona Rockin toinen pääesiintyjä pidettiin aluksi salaisuutena, joka paljastettiin viime maanantaina.  Sunnuntaina 4.8.2019 järjestettävän tapahtuman lavalle nousee legendaarisen Popedan lisäksi toinenkin Manserokin keulakuva: Eppu Normaali. Eput ovat ihastuttaneet suomalaisia jo yli 40 vuoden ajan. Jääräpäisesti itseltään näyttävä ja kuulostava yhtye on tehnyt jo nyt historiaan jälkensä jättävän uran, eikä loppua taipaleelle näy. 80-luvun hurjan työtahdin jälkeen yhtye on rajoittanut tekemisiään ja esiintyy harvakseltaan. Nyt bändi on siis mahdollista nähdä Miljoona Rockissa, illan viimeisenä esiintyjänä.

Poikkeuksellisesti sunnuntaina järjestettävän Miljoona Rockin tavoitteena on olla Suomen suurin sunnuntaitapahtuma. Kyläkauppias Vesa Keskinen luottaa artistivalinnoissaan tälläkin kertaa kotimaisten tekijöiden vetovoimaan: Popedan ja Eppujen lisäksi bilemeininkiä on luomassa Petri Nygård ja ysärihenkeen fiilistellään DJ Oku Luukkaisen tahdissa. Miljoona Rock -lipun hinta on 50 euroa ja niitä voi ostaa ennakkoon Kyläkaupan Infosta tai www.tuuri.fi 

« Takaisin