Elämäni päivämääriä, osa 47
15.5.2024
Merikievari avattiin yleisölle viimein äitienpäivänä vuonna 1983. Optimistisesti odottelimme noin sataa juhlaruokailijaa, mutta heitä tulikin nelinkertainen määrä. Kaikille ei ruokaa riittänyt.
Sitten vuosia myöhemmin kauhajokisen Reijo Lintulahden kanssa ideoimissamme Rehuraision kesäjuhlissa syöjiä oli yli neljä tuhatta, eikä ruoka loppunut kesken.
Ennen äitienpäivää oli ehtinyt kuitenkin kulua jo satoja päiviä, jolloin kulut juoksivat, mutta myyntiä ei. Kansallis-Osake-Pankin konttorinhoitajan lisäksi muutkaan paikkakuntalaiset eivät uskoneet yritykseni menestykseen.
Ihmisten puheissa Merikievari olikin mennyt jo useampaan otteeseen konkurssiin ennen avajaisia. Eräskin Köörtilästä kotoisin ollut kunnanvaltuutettu kertoi valtuuston kokouksessa, että oli lukenut Kauppalehdestä Jokkerin yrityksen menneen nurin.
Todellisuudessa ainoa lehti, jota vanha kommunisti oli koskaan lukenut, oli Tiedonantaja.
Vaikka ikiystäväni Olavi Jakosen ryhtyminen yhtiökumppanikseni yrityksemme rahatilanne oli parantunut, tilanne oli silti tiukka, vaikka sitä en paikkakunnan irvileuoille tunnustanutkaan.
Olin jostain kuullut, että minun olisi mahdollista saada Merikievarin toimintaan Teollisuusministeriön myöntämää investointitukea jopa satoja tuhansia markkoja. Sitä varten ei tarvittaisi kuin matkailun edistämiskeskukselta puoltava lausunto.
Kuulemma koskaan yhtään kieltävää päätöstä ei ollut tullut, mutta päätin silti ottaa varman päälle. Lähdin hakemaan puoltavaa lausuntoa Helsingistä saakka enkä tällä kertaa tullut suoraan sontaruumasta, vaan päälläni oli Hietasen Pekan liikkeestä Saarijärveltä ostettu puku.
Asun täydensi Porista hankittu elämäni ensimmäinen kravatti. Yksivärinen harmaa solmio olisi ollut halvin, mutta ostin kalliimman, keltaisen värisen ja kukkakuvioidun. Silloin Satakunnankadulla Porissa asunut liikekumppanini Olavi sitoi kravatin kaulaani. Itse en olisi osannut.
Matkailun edistämiskeskuksen MEK:n miellyttävä naisjohtaja istui koko tapaamisemme pöytänsä takana tyylikkäässä jakkupuvussa. Tapaaminen tuntui kovin viralliselta, joten oli hyvä etten saapunut paikalle flanellipaidassani.
Kerroin asiani lyhyesti ja asiallisesti, kuten minua oli ohjeistettu. Yllätyksekseni nainen kuitenkin alkoi puhua minulle pitkästi juuri valmistuneesta tutkimuksesta.
Tutkimuksen mukaan maan suosituimmat matkailuseudut olivat Kuusamo, Järvi-Suomi ja Lappi. Vähiten haluttiin matkailla Kymenlaaksossa ja Etelä-Pohjanmaalla.
Luoteis-Satakuntaa tutkimuksessa ei ollut mainittu lainkaan, mutta lukenut virkanainen tiesi sanoa, että siellä ei ollut muuta kuin hakattuja kivisiä kuusikoita ja upottavaa suomaata. Sanoin naiselle Posion Kotivaaralle ensi kertaa mennessäni vain kuukkeli istui puun oksalla. Seuraavana vuonna paikalla yli 10 000 ihmistä vietti yötöntä yötä nauttien olostaan.
Kun sitten viimein MEK:n virkailija alkoi kirjoittaa lausuntoaan, en jäänyt sitä odottelemaan. Ulko-ovella otin kaulaani kiristäneen kravatin pois. Enkä sellaista pitkään aikaan kaulaani laittanutkaan.
Lähdin ajamaan Helsingistä nelostietä pitkin vielä silloiseen kotiini Lahden Rautakankareelle. Ajaessani totesin itselleni hiljaa, että ilman kravattia olin saanut väkeä tuhansittain niin Posiolle kuin Saarijärvelle, tulisin onnistumaan siinä myös Merikarvian kohdalla.
