Elämääni eri paikkakunnilla, osa 10
18.8.2026
Ensimmäiseksi armeijan jälkeiseksi päiväksi minua oli pyydetty etukäteen viiteen eri taloon lannanlevitykseen. Lehtojoen Eerolle sitten menin kanan paskoja paiskomaan.
Liikunnanohjaajan koulutukseni mukaisiin töihin menin sitten kesäkuun alussa. Elämääni tulisi taas uusi paikkakunta, Rauman naapurikunta Lappi TL.
Minut oli valittu Lapin Salaman kokopäiväiseksi urheiluohjaajaksi. Yhdelläkään muulla Satakunnan seuralla ei sellaista ollut.
Ennen lopullista valintaa piti kuitenkin käydä esittäytymässä seuran johtokunnalle. He kun olivat kuulleet minusta Merikarvialta.
En ollut yhtään urheilumies. Yötkin möyrin yksinäni metsissä. Opettajatkin pelkäävät minua niin, etteivät halua minua tunneilleen.
Johtokunta olikin päättänyt nähdä minut ennen lopullista valintaa ja nähdä jonkinlaisen näytön ohjaajan kyvyistäni.
Metsätyömieskaverini Tuomo Ylinen lähti kuljettajaksi. Minun ei tarvinnut tehdä edestakaista matkaa linja-autolla.
Tapaaminen oli sovittu sunnuntai-illaksi urheilukentälle. Kesäpäivän ilta oli kaunis ja tyyni. Päivällä oli pidetty piirikunnalliset yleisurheilukilpailut. Kisojen viimeisen lajin, 200 metrin aitojen, aidat olivat vielä paikoillaan. Johtokunnan jäsenet pyysivät minua juoksemaan 200 metrin aidat. He eivät tienneet, että vielä vuotta aikaisemmin minusta piti tulla aitajuoksija.
Onnekseni minulla oli Turun Tovereilta saamani piikkarit laukussani. Pienen verryttelyn jälkeen kävin pukukopissa vaihtamassa kokovalkoisen kilpailuasun ylleni. Toverien paitaa en päälleni laittanut. Radan varteen oli kerääntynyt Salaman 17-vuotiaiden tyttöjen pesäpallojoukkue. Herrajumala, miten kauniita he olivat.
Kävellessäni tyttöjen ohi lähtöpaikalle, yksi tytöistä tuli pöyhimään olkapäillä roikkuvaa kiharaa tukkaani. Hurmioiduin täysin. Juoksin elämäni juoksun. Sellaiseen lentoon en enää koskaan päässyt. Viidellä johtokunnan jäsenellä oli kädessään sekuntikellot. He katsoivat kellojaan hämmästyneinä. Aikani oli kuulemma parempi kuin Seppo Suutarin piiriennätysaika. Suutari johti Rooman olympiakisojen 10-ottelua kolmen lajin jälkeen.
Virallisia piiriennätyksiä juoksin myöhemmin, mutta samanlaiseen vauhtiin en enää koskaan yltänyt. En edes lähelle.
Yhdellä monista Helsingin kilpailumatkoista minäkin menin juoksemaan. Pitkästä ajomatkasta puutunein jaloin juoksin avauslajin, 300-metrin aidat. Aikani oli sen vuoden neljänneksi paras.
Vuonna 1972 olin vuoteen 1964 verraten vanha ukonrähjä. Lappi TL:n juoksua vauhdittikin eniten radan reunalla olleet pesäpallotytöt, ei näyttö johtokunnan miehille.
Valmennustyössäni olenkin huomannut monet kerrat, miten voimakas vaikutus tunteella on. Se on valtava.
Minusta tuli myös tyttöjen valmentaja. Harjoitusten jälkeen jäimme urheilukentän nurmikolle moneksi tunniksi. Minä kerroin tarinoita elämästä, tytöt istuivat jalat ristissä hiljaa kuunnellen.
Tykästyminen oli molemminpuolista. Minusta tuntui, että olisin voinut saada jokaisesta tytöstä tyttöystävän.
Salaman silloinen puuhakas puheenjohtaja Pentti Kurala ilmoitti kuitenkin tiukasti tytöille ja myös minulle, ettei yhdestäkään tytöstä saa tulla tyttöystävääni. Ei sitten tullutkaan. Lähdettyäni pois paikkakunnalta, jokainen tyttö lopetti urheilun. Muutamat heistä kävi katsomassa minua Huovinrinteellä.
Puheenjohtaja Kurala oli intohimoinen Salaman mies ja varmaan silloin maan innokkain tanssien järjestäjä. Jäljestäpäinkään ei ole ollut kuin yksi yhtä innokas.
Ison maanviljelystilan poikamiesisäntä vaati pääsymaksun Salamakalliolle äidiltäänkin, ja myös minulta.
Menin tapaamaan kurssikaveriani Eino Gröniä. Eikka oli silloin maan suosituin tanssilavaesiintyjä. Meidän piti jutella lavan ulkopuolella, sillä vain pääsymaksun maksamalla, olisin saanut mennä sisälle.
Muuten kelpo Kuralan tanssienpidon loppu oli karu. Kiirehtiessään avaamaan ovea orkesterille, hän ajoi kuolonkolarin.
Asia on tullut mieleeni joka kerran, kun olen ollut samaa tekemässä Posiolla ja Saarijärvellä.
Asuin vuokralla omakotitalon vinttihuoneessa. Eräänä iltana pöydällä oli minulle osoitettu kirje. Se oli puolustusministeriöstä. Olin varma, että minut kutsutaan kertausharjoituksiin, vaikka en kyllä armeijassa muita sotilastaitoja oppinut kuin hiihtämistä ja ampumista. Niitä sitten joskus kahdeksankin tuntia päivän aikana.
Ei kutsuttu. Kutsuttiin kylläkin Huovinrinteelle. Puolustus- ja työllisyysministeriön yhteiselle nuorten työllisyyskurssille vapaa-ajanohjaajaksi. Soitin kirjeessä olevaan numeroon ja kysyin, miksi juuri minut tehtävään pyydetään. Puheluun vastannut nainen sanoi, että komentaja on minua suositellut. Olin kuulemma saanut krapulaiset vääpelit hiihtämään olkiladulla aamuviideltä.
Saisin varmaan työttömät nuoret nousemaan ylös aamukuudelta ja tulemaan rakennuksille töihin seitsemäksi. Kaikkialta Suomesta olevat 80 nuorta olivat työttömiä. Kaikki eivät olleet käyneet edes kansakoulua loppuun. Elämänhallinta oli hukassa suurimmalla osalla. Moni heistä oli ollut huostaanotettu. Jotkut olivat poikakotien kasvatteja.
Minulle tuli vahva tunne, että Yrjö Keinonen oli kutsuni taustalla. Olin kertonut saunassa hänelle elämästäni. Lupasin naiselle ottaa tehtävän vastaan.
Ilmoitukseni lähdöstäni Huovinrinteelle, sai Salaman ihmiset järjestämään minulle lisätöitä. Minulle luvattiin paikallisesta Säästöpankista virkailijan paikka. Siistiä sisätyötä kravatti tiukasti kaulan ympärillä. Koulutodistusta ei kyselty. Ei sitä tosin olisi ollutkaan. Revin sen heti Huippuvuorilta tultuani.
Huono se olisi ollutkin. Kaikki numerot olivat vitosia. Myös laskento, vaikka voitin valtakunnallisen matematiikkakilpailun. Urheilukin oli viitonen. Pituushyppytulokseni olisi edellyttänyt taulukon mukaan kahdeksaatoista.
Vuosia myöhemmin menin taas tapaamaan Salaman miehiä. He tarjosivat vuokrattavakseni Salamakalliota, kuten siihen aikaan kaikkia Satakunnan lavoja.
Merikievarin huikea menestys oli tyhjentänyt väestä kaikki muut tanssipaikat.
Nyt pääsin sisälle lavalle ilman pääsymaksun maksamista. Hieno oli lava vielä silloinkin. Miehet kertoivat, että Salamalla on joskus ollut oikein päätoiminen urheiluohjaaja.
Olin sanoa, että se olin minä. Miehet kuitenkin kertoivat, että nuori mies oli sekoittanut urheilutyttöjen päät. Sitä he eivät tienneet, eivät ainakaan sanoneet, että myös tytöt sekoittivat nuoren miehen pään.
