Eila Pienimäki

Eila Pienimäki

Eila Pienimäelle Töysä -mitali

20.12.2018

Alavuden kaupunginhallitus on myöntänyt laulaja-taiteilija Eila Pienimäelle Töysä Mitalin. Se luovutettiin Töysän Nuorisoseuralla järjestettyjen itsenäisyyspäivän Ilkamien yhteydessä 5.12.2018. Mitalia oli luovuttamassa Alavuden kaupungin hallintojohtaja Terttu Liesmäki. Mitalin luovuttaminen tapahtui iltamaohjelman yhteydessä ja se tuli Eila Pienimäelle yllätyksenä.

Eila oli mukana ohjelmassa laulamassa Vanhan veräjän luona laulua yhdessä nuorta Eilaa esittävän Marja-Liisa Pienimäen kanssa ja tapaamassa ”Toivo Kärkeä”, (Jyri Kuru), joka kertoi, että Eila Pienimäki 60 vuotta sitten uransa alkuvaiheilla voitti maakunnalliset laulukilpailut Vaasassa, Seinäjoella sekä Lapualla ja sai näissä kaikissa myös yleisön suosikki-palkinnon. Toivo Kärki oli ollut kaikissa kilpailuissa tuomarina ja oli kehottanut Eilaa myös ottamaan osaa Iskelmälaulun Suomen Mestaruuskilpailuihin. Kappaleilla Lazzarella ja Unikkojen aikaan Eila voitti SM-kilpailun ja Yleisön suosikkipalkinnon v. 1958. Tämän johdosta Eila sai myös ensimmäisen levytyssopimuksensa v. 1958 kappaleella ”Itke en lemmen tähden”.

Iltamaohjelmassa ”Toivo Kärki” ja Eila allekirjoittivat levytyssopimuksen. Sen jälkeen Terttu Liesmäki piti kauniin puheen ja luovutti hänelle arvokkaan Töysä-Mitalin. Ensimmäinen Töysä-Mitali on luovutettu tasavallan presidentti Tarja Haloselle hänen vieraillessaan Töysässä v. 2005.  Eila Pienimäki kertoi olleensa hyvin hämmentynyt ja otettu mitalista. Hän arvostaa suuresti saamaansa huomionosoitusta. Töysä on aina hänen sydämessään se kotipitäjä.

Vuonna 2017 Eila kävi Töysässä äänittämässä Joululevyn, minkä lauluja hän esitti Töysän Kirkossa 15.11.18. järjestetyssä kirkkokonsertissa. 60 - vuotisen taiteilijauran tärkeimmistä lauluista on tänä vuonna ilmestynyt uusi kokoelma.  Eila Pienimäen 60 -vuotistaiteilijajuhlakonsertti järjestetään Jämijärvellä Jämi-Areenalla sunnuntaina 24.2.2019. Konsertin pääsylipun hintaan sisältyy tämä kokoelmalevy sekä pullakahvit. Alueeltamme ollaan myös järjestämässä konserttiin bussikuljetusta.

Marja-Liisa Pienimäki

« Takaisin