Digikioski vastaa koronavirusepidemian aiheuttamiin haasteisiin

1.4.2020

Etelä-Pohjanmaan Opisto vastaa koronavirusepidemian ikäihmisille aiheuttamiin haasteisiin tarjoamalla apua ja vinkkejä arjen sujuvoittamiseen digitaalisten laitteiden ja palveluiden avulla. Apu ja vinkit tarjotaan Digikioski-puhelinapuna. Palvelu on osa Etelä-Pohjanmaan Opiston hallinnoimaa DIGITAITO-hanketta.

- Koronavirusepidemiasta johtuvien rajoitusten vuoksi esimerkiksi videopuheluiden tarve on lisääntynyt ikäihmisten keskuudessa. Heillä on monesti tarvittava tekniikka, esimerkiksi älypuhelin käytössä, mutta sitä on käytetty vain perinteisiin puheluihin. Puhelinpalvelun avulla voidaan opastaa heitä laitteiden käytössä, esimerkiksi videopuhelun käyttöönotossa, kertoo DIGITAITO-hankkeen projektipäällikkö Teemu Majasaari.

Digikioski on suunnattu ensisijaisesti ikäihmisille, joiden arkea epidemia ja sen tuomat rajoitukset eniten rajoittavat. Digitaalisten laitteiden (esim. älypuhelin, tabletti tai tietokone) avulla voidaan helpottaa osin liikkumis- ja kokoontumisrajoitusten aiheuttamia hankaluuksia. Puhelinpalveluun saa soittaa kaikissa digitaalisten laitteiden käyttöön liittyvissä pulmatilanteissa. Palvelu on maksuton matkapuhelinmaksua lukuun ottamatta.

- Kaikki mitä voimme tehdä ikäihmisten palvelujen tukemiseksi, tulee varmasti tarpeeseen. Olemme tehneet yhteistyötä Etelä-Pohjanmaan Opiston kanssa jäsentemme digivalmiuksien parantamiseksi. Mielestäni tämä on oivallinen palvelu niille ikäihmisille, joilla on laitteita, mutta laitteiden kaikkien ominaisuuksien hallinta on puutteellista tai aivan uutta, toteaa toiminnanjohtaja Ulla Harju Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan piiristä.

Digikioski-puhelinapu palvelee numerossa 044 432 5620 arkisin klo 9-15 välisenä aikana. Palvelu avautuu maanantaina 23.3.2020. Mikäli emme ehdi vastata kaikkiin puheluihin, pyrimme soittamaan takaisin mahdollisimman nopeasti.

Digikioski-puhelinpalvelu toteutetaan yhteistyössä Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan yhdistysten kanssa. Myöhemmin Digikioski-puhelinpalvelu on tarkoitus laajentaa myös pk-yrittäjien käyttöön.

- Etelä-Pohjanmaan Opisto haluaa olla mukana eturintamassa tukemassa maakunnan ihmisten arjen sujuvuutta tässä muuttuneessa tilanteessa. Ikäihmisten avustaminen digitaalisten laitteiden käytössä on yksi keino, jota yhteistyössä Eläkeliiton kanssa toteutamme. Parhaillaan mietimme, voisiko palvelua laajentaa esimerkiksi pienyrittäjien suuntaan, pohtii rehtori Kyösti Nyyssölä Etelä-Pohjanmaan Opistolta.

« Takaisin