Heikki Savela ja Tanja Hietikko odottavat Kuortane Games -kisoista kovia kansainvälisen tason kilpailuja, ja toivovat säätilan olevan vaihteeksi suosiollinen urheilijoille ja yleisölle.

Heikki Savela ja Tanja Hietikko odottavat Kuortane Games -kisoista kovia kansainvälisen tason kilpailuja, ja toivovat säätilan olevan vaihteeksi suosiollinen urheilijoille ja yleisölle.

Daniel Ståhl ja Keshorn Walcott tähdittävät Kuortane Gamesia

9.6.2026

Viime vuoden maailmanmestarien lisäksi on iso joukko huipputason yleisurheilijoita

Taisto Järvinen

Kuortane Games, yksi Suomen kesän isoimmista yleisurheilukilpailuista, kokoaa jälleen runsaasti maailman huipputason urheilijoita. Ulkomaisia urheilijoita kisoihin tulee runsaat 40. Kuortaneen keskuskentän suorituspaikoilla nähdään juhannuksena myös kotimaisen yleisurheilun kärkikaarti.

Tämän kesän Kuortane Gamesin ehdottomat vetonaulat ovat viime kesänä MM-kultaa voittaneet Ruotsin Daniel Ståhl sekä Trinidad ja Tobacon Keshorn Walcott. Ståhlin ennätys kiekonheitossa on 71,86, tänä keväänä hän on heittänyt jo 69,01. Walcottin urheiluhistoria on komea. Hän voitti olympiakultaa jo Lontoossa 2012, ja MM-kultaa 2025. Walcottin pisin keihäänkaari on 90,16. Näin ollen heittopaikoilla nähdään todellisia yleisurheilun maailmantähtiä.

Tulevana juhannuspäivänä ei Kuortaneen kentän katsomoissa olla pelkästään kahden viime kesän maailmanmestarin suoritusten varassa. Kuortane Gamesin ohjelmissa on yhteensä neljätoista lajia, seitsemän naisille ja miehille.

Heikki Savela sanoo useiden urheilijoiden mukaantulon olevan tätä juttua kirjoitettaessa vielä hieman avoin, mutta listoilta löytyy paljon nimekkäitä urheilijoita.

- Ståhlin kisakumppanien nimet eivät ole vielä täysin selvillä. Keihäänheittoviivan taakse tulevat mm. Puolan Wegner (86,57) ja Ukrainan Felfner (84,32). Suomalaisista heittopaikalla ovat tämän hetken Suomen kärkiheittäjä Topi Parviainen (81,91) sekä Eemil Porvari ja Topias Laine.

- Miesten 100 metrillä on mukana kolme vuotta sitten Kuortaneella 9,90 juossut USA:n Cravont Charleston sekä Portugalin Santos (10,07) ja Tanskan Hansen (10,08). Lähtötelineisiin tulee kyyristymään myös kotimaan kärkikaarti; Riku Illukka, Samuel Purola, Santeri Örn, Topi Huttunen ja Valtteri Louko.

- 1500 metrillä saavat Joonas Rinne ja Mustafe Muuse kavereikseen Leonard Makenin sekä Puolan Milkovskin ja GBR:n Glaridgen, jonka kaikki ovat 3,40 aikaisia mailereita.

- Seiväshypyssä ovat mukana mm. Juho Alasaari (ennätys 571) ja Urho Kujanpää (570) sekä yli 560 hypänneet Eestin Eerik Haamer ja Ruotsin William Asker.

Miesten 400 metrille tulevat JKU:n Konsta Alatupa ja Viljami Kaasalainen.

Naisilla pika-aidat,

moukari ja kuula

 

Juhannuspäivän kisakattauksen päättävä naisten 100 metrin aitajuoksu pitää mielenkiinnon hereillä tapahtuman loppuun saakka.

Kuortane Gamesin pääsihteeri Tanja Hietikko tietää jo pari viikkoa ennen kilpailuja, että ulkomaisten huippuaiturien lisäksi lähtötelineisiin asettuu lajin kotimaiset kärkijuoksijat.

- Hyvin mielenkiintoinen juoksija on vuoden 2022 MM-kisojen hopeamitalisti Jamaican Britany Anderson. Hänen ennätyksensä on huikea 12,31.Paluunsa jälkeen hän on jo alittanut reilusti 13 sekunnin rajan. Myös USA:n Gabby Cunningham kuuluu ennätyksellään 12,51 maailman kärkikaartiin. Mukana ovat myös Puolan Klaudia Wojtunik (12,67) sekä suomalaiset Lotta Harala (12,65 SE), Saara Keskitalo 12,84) ja Vilma Mäki (12,88).

- Naisten moukarinheitto on yllätysvalmis laji, kun heittorinkiin tulevat Silja Kosonen ja Krista Tervo, molemmat yli 77 metriä heittäneitä urheilijoita. Krista Tervon tuore SE-tulos on 77,35. Lisäksi rinkiin asettuvat 71 – 75 metrin kerhoon kuuluvat USA:n Jillie Shippee, Islannin Hallgrimsdottir sekä Kauhajoen Suvi Niiranen.

- Kuulantyönnössä ovat Ruotsin Fanny Roos (19,66), USA:n Abria Smith (19,23) ja Kuortaneen Kuntoa edustava Emilia Kangas (ennätys 18,42) sekä 18 metrin rajaa lähennelleet Islannin Gunnarsdottir ja Suomen Senja Mäkitörmä, Tanja Hietikko kiteyttää.

100 metrin juoksussa ovat mm. Liberian Symone Darius (10,87) ja Suomen kärkisprintteri Lotta Kemppinen (11,20) sekä useita 11,50 tienoille juosseita pikapinkojia. Pituushypyn ennakkosuosikki on Taika Koilahti.

Naisten 3000 metrin ykkösjuoksija on ennakkotietojen mukaan Ilona Mononen (8,48,42). Järjestäjien tavoitteena saada Ilonalle lisää vauhdikasta seuraa, joskin viivalle tuleva Hollannin Gulikers on lähes saman tason juoksija.

Myös paralajit ja Junior GP-kilpailut

Kilpailut Kuortaneen keskusurheilukentällä alkavat juhannuspäivänä kello 14.00, jolloin käynnistyvät Junior GP-kisat. Lajeina ovat M17 -luokan 100 m, 800 m, 110 m aidat, pituus ja keihäs. N17 -sarjassa kilpaillaan 100 m, 1500 m, 100 m aidat, pituus ja keihäs. Kuhunkin lajiin kelpuutetaan 4 – 15 urheilijaa.

Parayleisurheilijoille Kuortaneella on tarjolla kelaus, kuulantyöntö ja keihäänheitto.

Varsinaisten Kuortane Games -kilpailujen lajit käynnistyvät 20.6. kello 16.00. Poikkeuksen tekee miesten keihäänheitto, joka alkaa jo kello 14.50.

« Takaisin