Caravanpalvelu Koivusen tiimiin kuuluvat edessä istuvat Kaija ja Kari Koivunen sekä perheen pojat Janne, Jere ja Jesse Koivunen.

Caravanpalvelu Koivusen tiimiin kuuluvat edessä istuvat Kaija ja Kari Koivunen sekä perheen pojat Janne, Jere ja Jesse Koivunen.

Caravanpalvelussa Teuvalla on palvelukonsepti kunnossa

13.6.2019

Taisto Järvinen

Kymmenen vuotta matkailuajoneuvojen parissa on tuonut laajan asiakaskunnan

Caravanpalvelu Oy Koivunen Teuvalla on osoitus sitkeästä pohjalaisesta yrittäjyydestä. Caravanpalvelun toimitusjohtaja Kari Koivunen on toiminut yrittäjänä jo yhteensä 32 vuotta, Jere on toinen omistajista, ja tuleva toimitusjohtaja. Caravanpalvelu -yrityksen pariin he tulivat kymmenen vuotta sitten. Yritys juhlii kymmenvuotista taivalta heinäkuun 5.-7. päivinä. Sitkeästä yrittäjyydestä kertoo myös se, että Caravanpalvelu on aito perheyritys, joka työllistää neljä henkilöä.

Caravanpalvelu Oy Koivunen on keskittynyt matkailuajoneuvojen huolto-ja korjaustoimintaan sekä tarvikkeiden, varaosien, lisävarusteiden ja muiden oheistuotteiden myyntiin. Toimitilat, palvelukonsepti ja myymälä on laitettu oivalliseen kuntoon.

  • Ostimme tämän yrityksen vuonna 2009 Teuvan keskustasta. Toimitilat siellä kävivät ahtaiksi, ja kun Riipin entinen koulu oli myytävänä, niin muutimme tänne. Rakensimme huolto- ja korjaamotilat sekä osan myymälätiloista. Tilat valmistuivat kolme vuotta sitten, ja ovat suunniteltu toimintamme mukaan. Uusia toimitiloja tuli 1000 neliömetriä. Tilaa on nyt yhteensä 1800 neliömetriä.
  • Huolto-korjaamohalliin paikkaruuduille sopii saman aikaisesti hieman koosta riippuen 8-10 ajoneuvoa. Jopa 18 metrin pituinen yhdistelmä sopii kerralla sisään, hallin kakki paikat ovat läpiajettavia. Korjaamme ja huollamme kaikki, mitä liikkuvaan kotiin kuuluu. Moottoriremontteja emme tee, emmekä maalaa, niihin töihin on yhteistyökumppanit. Kari Koivunen sanoo.

Caravanpalvelu Oy Koivusen 300 neliömetrin laajuisesta myymälästä löytyy isot valikoimat tarvikkeita ja muita alan tuotteita. Yrityksen varaosapalvelu on maan kärkiluokka. Postimyyntinä tavaraa lähtee päivittäin.

Korityöt alan erikoisosaamista

Caravanpalvelu Koivunen tuo maahan matkailuajoneuvojen seinä- ja kattopeltejä, laminaatteja ja sisustusvaneria. - Näitä tuotteita tilaavat meiltä myös muut alan yritykset, sekä yksityiset asiakkaat.

Yrityksessä myös prässätään alipaineprässillä kokonaisia ajoneuvojen seiniä vanhasta seinästä otettujen mittojen mukaan. - Seiniä prässätään kaikkiin ajoneuvomerkkeihin. Se nopeuttaa töitä, kun uuden seinän elementin saa tekemällä jopa päivässä, ja merkkitilauksena se voi viipyä useita kuukausia. Itse prässäämällä hinta on myös huomattavasti edullisempi. Vastaavaa korjauspalvelua ei tiettävästi ole lähiseutukunnilla.

  • Olemme juuri allekirjoittaneen sopimuksen Dometic -maahantuojan kanssa, elikkä kuulumme nyt tuotemerkin valtuutettuun huoltoketjuun. Matkailuajoneuvojen valtuutettu huolto on merkeistä Adria, Hobby, Kabe, Polar ja Solifer. Kaikki merkit käyvät, kun tekniikka niissä on pääpiirteittäin sama.
  • Huoltokoulutuksissa käymme vuosittain, jotta tiedot ja muuttuva tekniikka pysyvät ajan tasalla. Koulutuksissa olemme useimmiten yhtiökumppani Jeren kanssa. Janne ja Jesse ovat normaalisti vakituisia työntekijöitä.

Juhlapäivät heinäkuussa

Kuten jo todettiin Caravanpalvelu Oy Koivunen täyttää kymmenen vuotta. Juhlaviikonvaihteena 5.- 7. heinäkuuta järjestetään myyjäisviikonloppu, johon kuuluu myös rompepäivä-tyyppinen tapahtuma. 6.7. voivat asiakkaat tuoda myytävää tavaraa ja oman myyntipöydän. Saman päivän illalla järjestetään tanssit. Makkaranmyynnin hoitaa päivän aikana paikallinen nuorisoseura, ja saa siitä kertyvät varat toimintaansa.

Kari Koivunen laittaa vapaa-aikoinaan vaunun koukkuun ja suuntaa vaimonsa Kaijan kanssa jollekin caravan -alueelle. Myös musiikkitapahtumat ovat harmonikansoiton seniorien SM-hopeamitalistin mielikohteita.

Caravanpalvelu Oy

Koivunen

Norintie 20, 64760 Teuva

040 540 9203

(Sähköpostiosoitteet vaativat JavaScript-tuen)

www.caravanpalvelu.net

« Takaisin