Lopuksi Beni jää istumaan kaapin eteen ja katsoo isäntäänsä kuin sanoakseen, että ”Tuolla se home haisee”!!!

Lopuksi Beni jää istumaan kaapin eteen ja katsoo isäntäänsä kuin sanoakseen, että ”Tuolla se home haisee”!!!

Beni ja Markku Ruostetoja ovat lahjomaton homeenlöytäjäpari

2.2.2017

Lopuksi Beni jää istumaan kaapin eteen ja katsoo isäntäänsä kuin sanoakseen, että ”Tuolla se home haisee”!!!

Seinäjoella loistavaa asintuntemusta:

Teksti ja kuvat:

Masa Kojola

Tanskanbulldogin ja maltankoiran sekoitus, pieni kokoinen kolme vuotias Beni on isäntänsä ja kouluttajansa seinäjokisen Markku Ruostetojan kanssa lahjomaton pari homeen etsinnöissä kiinteistöistä.

Pohjanmaan hajuerottelu- firma on tuore yritys, joka on tehnyt arvokasta asuinympäristötyötä vasta muutaman kuukauden. Benin Markku- isäntä antoi pienen näytteen koiransa osaamisesta.

Beni leikki asunnon toisessa päässä leluilla ja Markku piilotti  ilmatiivisteiseen, suljettuun purkkiin homeelta haisevaa lasivillaa kynnen kokoisen palan. Isäntä kutsui ovien avaamisen jälkeen työparinsa liikkeelle ja Beni aloitti urakkansa, se viiletti välittömästi häntä vipattaen kohti oikeaa huoneiston osaa kuonon tehdessä tärkeää haisteluliikettä.

Vessassa allaskaapin kohdalla koira pysähtyi kuin seinään. Koitteli tassulla kaapin ovea ja jäi istumaan kaapin eteen tuijottaen sitä silmät tapilla.  Välillä se katsoi isäntäänsä, kuin sanoakseen tuolla se home haisee.

Kova koulutus

Markku Ruostetoja selvitti, että Benin koulutus oli viimeisen päälle.

-Koiralle opetetaan muutakin kuin homeen hajun haistamista, että se on työvireessä. Sen pitää pystyä liikkumaan kaikenlaisilla alustoilla ja sen pitää sietää kaikenlaista häiriötä kuten muita työn seuraajia ja eläinten hajuja, Ruostetoja painotti.

-Koulutus tapahtui Ulvilassa. Benillä oli erittäin nopea oppimismisvauhti eli se oli kiitettävä koulutettava. Ammattikoiralta vaaditaan 10 saastelöytöä minuutissa ja Beni teki määrän puolessa minuutissa. Koulutuksen loppupuolella suoritettiin useita sokkona tehtyjä home-etsintöjä koulurakennuksissa ja halleissa, niissä Beni oli erittäin hyvä. Se löysi aina kaikki kätköt ja piilot.Tämän jälkeen koiralla vielä suoritettiin muutama kymmenen tosielämän tilannetta missä koira totutetaan kaikenlaisiin ympäristöihin.

Mitä jäi mieleen

 Ruostetoja kertoo, mitä yleisesti on jäänyt mieleen,?

-Aivan liian vähän on loistavaa hajuaistiaan käyttäviä opetettuja koiria käytössä. Niiden erinomaista luontaista kykyä ei osata hyödyntää Suomessa. Briteissä esimerkiksi on syöpäkoira joka sairaalassa. Mitä töihin tulee niin kyllä niitä on ja toivottavasti myöhemmin vielä enemmän kunhan saadaan ihmisten tietoisuuteen Benin taidot ja kyvyt. Tällä hetkellä työpisteet ovat olleet Seinäjoella päin  ja muutama Lapualla, selvitti ohjaaja työtilannetta.

-Muutamissa taloissa olivat rakennustarkastaja ja kosteusmittaaja antaneet puhtaat paperit, mutta koirani löysi homesieniä asumiskunnottomuuteen saakka.

Markku Ruostetoja antaa vinkkinä talonostajalle, että  koiraan uhrattu muutama satanen saattaa säästää muutamia satatonnisia suurissa remonteissa, tai pahimmissa tapauksissa talojen purkamisissa. Homekoira Beni tunnistaaa tosiaankin homeen hajun kaikkien muitten hajujen seasta.

Ykkösluokkaa

Markku Ruostetojan Beni- koira on jatkanut oppimaansa työtä ykkösluokassa erittäin hyvin, eikä ole yhtään väärää merkkausta antanut viranomaisten järjestämillä tutkituilla viljelmilläkään. Niitä on tehty satoja erilaisissa monihajuisissa kiinteistöissä.

-Selvä merkkausviesti tekee koirasta hyvän, ei pelkästään riitä, että koira löytää sen pitää osata liikkua nopeasti myös puhtaissa taloissa ja tiloissa. Koira on opetettu toimimaan ilman ohjausta ja se osaa läpikäydä ohjaajattomasti tutkittavan kohteen läpikotaisin, selvitti Ruostetoja.
-Hometta on paljon, josta uutisetkin kertovat suurena ongelmana. Työssäni on tullut ihan konkreettisesti ilmi homeen runsaus. Homekoiran erinomaisuutta suosittelen kaikille, joilla on talo rakennettu tai rempattu 1970- 80 luvuilla kun muovi teki vallankumousta uudisrakennus ja korjausalalla. Jos lattia- tai seinäremonteissa on käytetty muovia niin vilpittömästi suosittelen  homekoiran apua, se on nopea eikä tarvitse turhaa hajottaa laajoja homevapaita pintoja. Koira löytää niin kosteat kuin kuivatkin vahingot. Kuvaan lämpökameralla lpuksi homekohteet joissa on selvästi saastunut kasvualue. 

Yhteystiedot:

Markku Ruostetoja

puh: 040 4172 626 

(Sähköpostiosoitteet vaativat JavaScript-tuen)

« Takaisin