
Jani Saarimäen yrityksen RC-autojen valikoimista löytyy mm. Kyosho polttomoottoriauto sekä Traxxas sähköauto.
Avainsuutari Saarimäen uusi aluevaltaus ovat RC-autot
7.4.2026

Uudistuminen ja uudet haasteet tärkeä osa yrityselämää
Taisto Järvinen
Yrityselämässä ei tänä päivänä ole hyvä jäädä paikoilleen eli lepäämään vallattuihin asemiin. Pitää olla valmiina muutoksiin ja ottamaan vastaan uusia haasteita, jotta pysytään ajan hermolla ja voidaan tarjota palveluja muuttuviin asiakastarpeisiin.
Avainsuutari – Kilpikaivertamo Saarimäki Tuurissa on tuonut liikkeen tuotevalikoimiin RC-autot ja niihin liittyvät palvelut. RC-autoja on liikkeessä ollut tarjolla noin kahden vuoden ajan. Niiden tarjonta ja kysyntä on kasvanut reippaasti.
Yrittäjä Jani Saarimäki sanoo yrityksensä tarjonnan laajenemisen lähteneen tarpeesta ja mielenkiinnosta uusia tuotteita kohtaan.
- Lähtökohtana oli henkilökohtainen kiinnostus RC-autoja kohtaan. Olin nimittäin ollut jo pikkupoikana mukana RC-kerhossa, ja olen rakennellut autoja itse. Testasin ajatusta hankkimalla yhden auton, jolle löytyi ostaja. Hankin kaksi autoa ja nekin menivät. Sitten hankin neljä autoa ja nekin ostettiin, niin olin valmis laajentamaan yritykseni toimialaa.
- Liikkeen valikoimissa on nyt kaukosäätimellä ohjattavia sähköautoja, polttomoottoriautoja, lentokoneita, veneitä, kaivinkoneita ja rekka-autoja. Autoja on pienistä, jopa noin tulitikkulaatikonkokoisista, isompiin 160 km/h kulkeviin autoihin. Pienempiä autoja voi ohjailla sisätiloissa. Isommat vaativat väljän tilan ulkona.
- Pienen RC-auton saa jopa 35 eurolla. Kalleimmat ovat noin 2000 euroa, mutta muutamalla satasella saa jo kovan luokan kulkupelin, kiteyttää Jani Saarimäki.
Auton voi rakentaa itse
RC-autojen maailmaan pääsee perille ehkä parhaiten rakentamalla auton itse. Saarimäen varatoissa on iso määrä autojen rakennussarjoja kaikkine tarvikkeineen ja kaukosäätimineen. Auton voi rakentaa joko kaukosäätimen avulla ajettavaksi tai muistoesineeksi vaikka vitriiniin.
-Autojen rakennussarjojen mukana on kaikki tarvittavat osat sekä selkeät kuvat ja ohjeet rakentamista varten. Autojen rakentamisesta ovat monet löytäneet kivan harrastuksen. Myös kyseisten autojen keräily on yksi alan harrastusmuoto. Entisten ralli- ja muiden kilpa-autojen näköismallit ovat varsin kysyttyjä, Saarimäki vihjaa.
Saarimäen liikkeessä toimii myös RC-autojen jälkimarkkinointi ja huolto.
Perinteiset palvelut silti pääroolissa
Avainsuutari – Kilpikaivertamo Saarimäen yritystoiminnan kivijalka on kuitenkin edelleen autonavainten valmistus ja -korjaus sekä kodinavainten valmistus.
- Ihmiset tarvitsevat avaimia aina. Auto ei käynnisty ilman avainta, eikä kotiin pääse sisälle mikäli manuaalista lukkoa ei avaimella aukaista.
- Auton avainten tekeminen ja korjaus sekä kodinavainten valmistus ovat edelleen pääroolissa ja tekevät liikevaihdosta noin 70 prosenttia. Avainongelmat tuovat asiakkaita laajalta alueelta. Esimerkiksi auton avaimen korjaus on verraten pieni kustannus siihen nähden, että avaimen takana on isoja toimintoja.
- Kilpikaiverrus tuo asiakkaita etenkin keväällä, jolloin lisäkilpiä tarvitaan mm. hautakiviin ja -risteihin. Kyläkaupan karavaanarialueen asiakkaat ovat kiva lisä yritykseni asiakasjoukkoon, sanoo 30 vuotta yrittäjänä toiminut Jani Saarimäki.
Avainsuutari – Kilpikaivertamo Saarimäen juuret ovat lähes 50 vuoden takana. Alun perin suutarintöiden merkeissä perustetun yrityksen toiminnassa ovat varsinaiset suutarintyöt nykyisin häviävän pienessä roolissa. Perinteisen käsityön osuus on tänä päivänä muutoinkin melko vähäistä. Saarimäen liikkeessä työsuoritusten taustalla on useita tietokoneita sekä niihin kytkettyjä koneita ja laitteita.