Juha Viitasaari tietää, että kunnalla menee hyvin, kun yrityksillä menee hyvin ja asukkailla menee hyvin, kun elämisen olosuhteet eli hyvinvointi on kohdillaan.

Juha Viitasaari tietää, että kunnalla menee hyvin, kun yrityksillä menee hyvin ja asukkailla menee hyvin, kun elämisen olosuhteet eli hyvinvointi on kohdillaan.

Asukkaiden viihtyvyys on yksi kärkijutuista Soinissa

6.9.2018

Juha Viitasaari tietää, että kunnalla menee hyvin, kun yrityksillä menee hyvin ja asukkailla menee hyvin, kun elämisen olosuhteet eli hyvinvointi on kohdillaan.

Taisto Järvinen

Tärkeään rooliin Soinissa ovat nousseet toimet asukkaiden viihtyvyyden ja pitäjässä pysyvyyden hyväksi. Ensisijaisesti kotipaikkakunnan valintaan ja viihtyvyyteen vaikuttavat toki työmahdollisuudet ja sitä kautta toimeentulon edellytykset. Työllisyyden tilanne Soinissa näyttää valoisalta myös tulevaisuudessa, joten edellytykset hyvään elämisen laatuun ovat siltä osin melko hyvässä kunnossa.

Kunnanjohtaja Juha Viitasaari sanoo, että kunta tekee oman osuutensa, jotta Soinissa on hyvä olla ja asua.

  • Asukkaiden viihtymiseksi kunta on mennyt jopa hieman perinteisen kuntamallin palvelujen ulkopuolelle, niinpä olemme saaneet palautetta siitä, että Soinissa pidetään huolta asukkaista.
  • Haluamme tukea soinilaisia mm. rakentajalahjalla, vauvarahalla ja opiskelijatuella.
  • Liikuntaresepti sekä fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin ylläpitäminen ja niiden vahvistaminen ovat toimia soinilaisten hyväksi. Kuntalaisten hyvinvointiin tähtäävä työ tulee entistä tärkeämmäksi, kun väestö ikääntyy. Tällöin hyvinvoinnin seuraamukset tulevat esiin myös taloudellisessa mittarissa. Tämä on työtä, jossa tulokset eivät ole heti näkyvissä, Juha Viitasaari kiteyttää.

Asukkaiden hyvinvointi ja viihtyvyys on kuitenkin laajempi kysymys. Merkittävä positiivinen seikka Soinissa on melko hyvä työllisyystilanne. Työttömyys on pysytellyt 6 – 7 prosentin haarukassa. Joillakin aloilla on pulaa osaavasta työvoimasta.

Plusmerkillä varustettavia asioita Soinissa ovat myös lääkäripalvelujen saatavuus päivittäin sekä Kuusiolinna Terveyden perustamat kaksi uutta yksikköä ja 15 uutta työpaikkaa.

  • Soinin kunta teki vuonna 2017 viidennen peräkkäisen positiivisen tuloksen, noin 1 miljoonaa euroa, joka on asukaslukuun suhteutettuna toiseksi paras Etelä-Pohjanmaan kunnista. Viime vuonna verotulot nousivat yli budjetoidun. Olemme kaikin puolin terveellä pohjalla, ja yhteistyökuviot monelle taholle pönkittävät sekä meitä että yhteistyökumppaneita, Juha Viitasaari sanoo.

Uusiutuva energia on mahdollisuus Soinissa

Mikäli kaikki palaset loksahtavat paikoilleen voi Soini jatkossa olla vahva tekijä uusiutuvan energian sektorilla. Soinin ensimmäisen tuulivoimapuiston rakentaminen Konttisuolla, Soinin kaakkoisosassa käynnistyy ensi vuonna. Vuonna 2020 Konttisuon seitsemän voimalaa tuottavat tuulisähköä. Kiinnostusta tuulivoimaan on laajemminkin.

  • Metsäpuolelle suunnitteluvaiheessa on biohiilipellettitehdas, jossa ns. perinteinen pelletti puristetaan pienempään tilaan ja tuottamaan parempia lämpöarvoja. Uuden teknologian pelletinpuristus-systeemiä ei Suomessa vielä ole toiminnassa, ja kysyntää ko. pelletille on. Soinin kunta tekee tarvittavat varustelut toimintahallia varten.
  • Soinin luonto, sen erämaatyyppiset alueet, ja mahdollisuudet luontomatkailun parissa ovat koko ajan suurennuslasin alla. Mahdollisuuksia matkailun parissa on, ja niitä tullaan hyödyntämään, on Juha Viitasaaren visio.

« Takaisin