Päällystystyöt alkavat viikolla 20 eli 16.5. alkavalla viikolla.

Päällystystyöt alkavat viikolla 20 eli 16.5. alkavalla viikolla.

Asfaltointi ja tiemerkintätyöt käynnistyvät toukokuussa

11.5.2022

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kesän 2022 päällystystyöt käynnistyvät tämänhetkisen tiedon mukaan viikolla 20. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella Etelä- ja Keski-Pohjanmaan sekä Pohjanmaan maakunnissa jo kilpailutettujen urakoiden päällystettävä pituus on n. 150 km. Päällystysurakoitsijana toimii Peab Industri Oy.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus vahvistaa päällystysohjelmaa 2022 asettamalla kilpailutukseen vielä yhden tienpäällysurakan alkukesän aikana. Kilpailutukseen tulevan urakan päällystysohjelman pituus on n. 55 kilometriä.

Päällystystyömaat aiheuttavat jonkin verran häiriöitä liikenteelle mutta vilkkaimmilla maanteillä päällystystyöt pyritään tekemään ruuhka-ajat huomioiden sekä yötyönä. Kyseessä on kuitenkin lyhytaikainen haitta ja tienkäyttäjiltä toivotaan malttia ja tarkkaavaisuutta liikenteessä. Päällystystyömailla on myös jalkaisin työkoneiden ympärillä liikkuvia työntekijöitä, joiden työturvallisuus on erityisesti syytä huomioida.

Saattoauto turvaa päällystystyömaita

Yksiajorataisilla vilkasliikenteisillä päällystyskohteilla (mm. valta- ja kantatiet) on käytössä saattoauto. Saattoauton avulla työmaan ohittaminen on turvallisempaa ja selkeämpää. Saattoauto myös varmistaa nopeusrajoitusten noudattamisen työkoneiden ja työntekijöiden kohdalla. Saattoauto noutaa sulkuaidalta autojonot mukaansa ja vetää autojonot työmaan ohi. Työmaan lopussa saattoauto ajaa pois edestä ja päästää autot jatkamaan matkaa. Saattoauton valotaululla annetaan ohjeita autoilijoille. Työmaiden kohdalla on alennettuja nopeusrajoituksia, joita on noudatettava niin kauan kuin päällystystyömaan liikennemerkit ovat pystyssä.

« Takaisin