Aasi, Koira, Kissa ja Kukko valmiina näyttämölle.

Aasi, Koira, Kissa ja Kukko valmiina näyttämölle.

Alavuden kaupunginteatteri kulkee omaa tietään eläinten jalanjäljissä

2.7.2020

Alavuden kaupungin uudella tapahtumatuottaja Fanniina Tuomolalla oli haave perustaa Alavudelle uusi teatteri. Tämä haave saa konkreettisen muodon loppukesästä 2020, kun Alavuden kaupunginteatterin ensimmäinen näytelmä Aasi, Koira, Kissa ja Kukko saa ensi-iltansa 17.7.2020.

Aino Putaalan ja Kirsti Riekkolan käsikirjoitus antaa tutulle sadulle Bremenin soittoniekoista runomuodon ja Patrik Kivisen rytmit rock-musiikista flamencoon tuovat sen tälle vuosituhannelle Fanniina Tuomolan taidokkaassa ohjauksessa.

Näytelmän kantava sanoma on, että jokaisen tulee saada olla oma itsensä, eikä ennalta määrättyihin rooleihin tarvitse suostua. Näytelmä on myös ennen kaikkea kertomus ystävyydestä ja oman paikan löytämisestä.

 

Neljä eläintä ja rosvo

Näytelmän eläinrooleissa nähdään Sini Fetula, Tiina Pollari, Annika Purho sekä Katja-Maria Ristolainen. Tarinan kertojana toimivan Rosvon roolissa nähdään Eveliina Saariaho. Esityksen puvustuksesta ja maskeerauksesta ovat vastanneet Tuomola sekä kulttuuripalveluiden kesätyöntekijä Aliisa Lampi, joka toimii myös esityksen teknikkona. Näytelmän koreografiat ovat Ristolaisen ja työryhmän yhteistä käsialaa.

”Harjoituskausi on ollut todella mielenkiintoinen. Koronakeväästä huolimatta ollaan saatu tehdä tällaista esitystä yhdessä hyvällä fiiliksellä ja innokkaalla porukalla,” kertoo Koiran roolissa taiteileva Pollari.

Työryhmää ovat innostaneet erityisesti normaalista lastennäytelmästä poikkeavat, taidokkaasti tehdyt musiikit sekä tekstin runomitta, joka on koettu sekä hankaloittavana että helpottavana tekijänä näyttelijäntyössä.

Kaikki ovat työryhmässä yhtä mieltä siitä, että hellyttävät ja moninaiset roolihahmot sekä esityksen lämmin sanoma vievät katsojan mukanaan aivan uudenlaiselle ja ainutlaatuiselle seikkailulle. Esityksellä on annettavaa kaikille vauvasta vaariin.

Työryhmän kokoonpano muuttui vielä muutama viikko sitten, kun Kissan rooliin valmistautuneen Tuomolan akillesjänne napsahti poikki urheilusuorituksen aikana. Kissan rooliin saatiin onneksi nopealla varoitusajalla Annika Purho, ja harjoituksia pystyttiin jatkamaan keskeytyksettä.

”Työryhmään ja näytelmän maailmaan oli helppo päästä mukaan, kun jo ensimmäisissä harjoituksissa hypättiin täysillä kontaktiin muiden näyttelijöiden kanssa. Jännitys lähti välittömästi ja pystyi lähtemään kohti sitä omaa roolia,” kertoo ennen juhannusta Kissan rooliin löydetty Purho.

Tarina alkaa, kun aasin töihin sopimaton Aasi lähtee bändinkokoamisseikkailulle ja kohtaa matkallaan eri syistä omille teilleen lähteneitä eläimiä. Vain laulaja puuttuu, mutta mistä löydettäisiin hoilauksen ammattilainen?

Työryhmän jäsenet löytyivät mitä moninaisemmista paikoista, kuten työpaikan ruokalasta, improvisaatioporukasta, alueen kesäteattereista ja suositusten avulla. Työryhmä on ohjaajan mukaan hitsautunut hienosti yhteen ja näyttelijöiden keskinäistä työskentelyä lavalla on ilo katsella.

”Nauruntäyteisiä hetkiä on niin paljon, ettei niitä pysty edes luettelemaan,” kertoo Fetula muistellessaan käynnissä olevaa harjoituskautta.

Harjoituskausi on ohjaajan mukaan pitänyt sisällään niin naurua, raivoa, hikoilua, laulua kuin tanssiakin. Helpolla ohjaaja ei ole näyttelijöitään päästänyt, ja se näkyy lopputuloksessa.

”Fanniinan ohjaustyylin parhaita puolia on ehdottomasti se, että harjoituksissa keskitytään paljon enemmän näyttämötyöskentelyyn, kuten tunne- ja liikeilmaisuun, ja tekstin lukeminen jätetään vähemmälle”, kertoo Ristolainen. Pollarin mukaan ohjaus on ammattimaista, monialaista ja aktiivista. Fetula lisää oppineensa paljon niin näyttelijäntyöstä, teatterista kuin yleisemminkin elämästä.

Työryhmän kemiat ovat kohdanneet vahvasti ja yhteistyö on sujunut niin hyvin, että luultavasti soittoniekkojen rooleissa nähtäviä näyttelijöitä nähdään kaupunginteatterin tulevassakin ohjelmistossa.

« Takaisin