Raija Perkkalainen ja Mauno Puotinen suunnittelivat tulevaa ohjelmaa.

Raija Perkkalainen ja Mauno Puotinen suunnittelivat tulevaa ohjelmaa.

Alapään nuorisoseuralla tapahtuu

28.2.2019

Tomi Olli

Evijärven Alapään nuorisoseura toimii vireästi. Monipuolisessa toiminnassa on aktiivisesti mukana noin kuutisenkymmentä henkeä. Tärkeä tulonlähde nuorisoseuralle ovat siellä järjestettävät tanssit. Nuorisoseuran sihteerin Raija Perkkalaisen mukaan mukavia iltoja on luvassa jatkossakin.

- Seuraavaksi yleisöä viihdyttää 2.3. Antti Ahopelto & Etiketti, 24.3. on vuorossa Evijärven Eläkeliiton karaokekisa ja 26.3. kaikkien puolueiden yhteinen vaalitentti. Lisäksi järjestämme 10.3. Kylätalo Sopulan kanssa koko perheen laskiaisriehan, Perkkalainen listaa.

Nuorisoseuran puheenjohtaja Mauno Puotinen muistuttaa myös kesäisistä tanssi-illoista.

- Perinteisiä Mantamyrskyjä on luvassa keskiviikkoisin viisi kertaa. Kaikkina iltoina järjestetään myös karaoke. Kävijöiden ei tarvitse myöskään olla nälässä tai janossa, sillä heitä palvelevat grilli, kahvio ja anniskeluoikeuksilla varustettu ravintola.

Nuorisoseuralla järjestetään lisäksi 15.5.-16.6. sunnuntaisin kello 13-16  lavatanssikurssi. Asiasta tiedotetaan tarkemmin myöhemmin.

Paljon muutakin

Evijärven Alapään nuorisoseuraa voi vuokrata erilaisiin tilaisuuksiin kuten häihin ja kokouksiin. Tarjoilua helpottaa samoissa tiloissa oleva keittiö.

- Tilavassa salissa voidaan myös järjestää konsertteja, joita onkin koettu useita. Siellä on myös mainio mahdollisuus harrastaa erilaista liikuntaa, Perkkalainen listaa.

Puotinen painottaa, että toimiminen aktiivisessa nuorisoseurassa liittää lapsia ja nuoria mukaan kylän tapahtumiin.

- Se on tärkeää. Meillä on kokonaisuudessaan erittäin mainio yhteisö, missä on mukava touhuta monenlaista. Ryhmässä miettien syntyy myös uusia ideoita elävöittämään nuorisoseuraa entisestään.

Perkkalainen toivoo mukaan uusiakin kasvoja. Hän myös muistuttaa asiasta, joka on askarruttanut joidenkin mieltä.

- Nuorisoseurassa ei tarvitse osata tanssia, sillä toimintamme on hyvin monipuolista, sihteeri hymyilee.

« Takaisin