Matias Mäki esittelee kauden 2020 kisavälinettä tuliterää Saracen -alamäkipyörää.

Matias Mäki esittelee kauden 2020 kisavälinettä tuliterää Saracen -alamäkipyörää.

Alamäkipyöräilystä löytyi Matias Mäen urheilulaji

31.10.2019

Taisto Järvinen

Töysäläinen Matias Mäki on harrastanut urheilua pienen ikänsä. Valikoimiin on kuulunut valtaosa seutukunnalla tarjolla olevista lajeista. Monen lajin harrastaminen ja monipuolisuus ovat hyvä kivijalka ennen erikoistumista ja oman lajin löytymistä.

Matias Mäen mielilaji löytyi pari vuotta sitten, kun hän näki Levillä maastopyöräilyn endurokisat. Matiaksen mieltä kiehtoi ennen kaikkea kisakuskien huikea vauhtia alamäessä. Hän tiesi alamäkipyöräilyn (DH) olevan maastopyöräilyn (MTB) sukulaislaji.

  • Vauhti vetää ja etenkin vauhdin tuomat fiilikset ja onnistumiset. Maastopyöräilyä olin harrastanut aikaisemmin ja pihan hyppyreissä olin tehnyt temppuja. Niinpä hankittiin asianmukainen pyörä ja aloin harrastamaan alamäkipyöräilyä. Lähimmät lajiharjoitteluun sopivat rinteet ovat aika etäällä, Laajavuoressa ja Sappeella, mutta monenlaista perusharjoittelua voi tehdä kotiseudulla.
  • Kilpailin viime kesänä. Lisäksi ajoin Itävallassa Maailmancupin radalla. Se oli hieno kokemus, niinpä tiedän mahdollisuuksia menestymiseen olevan. Ensi kesänä pääsen vielä 16 -sarjaan ja aion käydä Suomi cupin osakilpialut ja tietenkin SM-kisan, Matias sanoo.

Vauhdit kasvavat

Sana alamäkipyöräily saattaa asiaan vihkiytymättömän mielikuvissa vaikuttaa läpihuutojutulta. Totuus on kuitenkin toisenlainen. Mutkaisia pujottelurinteen mäkiä tullaan Suomen rinteissä 40 – 50 km/h vauhdilla. Euroopan kisoissa vauhtia voi olla jopa 70 km/h.

Kisaradan pituus on noin 500 – 600 metriä. Eikä siinä kaikki, radoilla on mutkien lisäksi hyppyreitä, käännöksiä, pudotuksia, kivikoita, juurakoita ja kantoja. Jokainen maastopyörällä vaativampia reittejä ajanut tietää DH ratojen vaatimustason.

  • Alamäkipyöräily voidaan mieltää myös rämäpäiden touhuksi. Haastava laji se on, mutta uhoasenteella on turha rinteisiin mennä. Alamäkikuskin pitää olla keskittymiskykyinen ja rauhallinen sekä karttaa yliyrittämistä. Pitää olla hyvä lihaskunto ja lihastenhallinta sekä tietenkin rohkeus ajamiseen, taustoittaa Matias lajin vaatimuksia.

Enemmän lajiharjoittelua

Alamäkipyöräilyn lajiharjoittelurinteet ovat Töysästä katsottuna melko pitkän matkan päässä. Kehittyminen edellyttää lisää lajiharjoittelua, oheisharjoitteita unohtamatta. Toiveissa on harjoitusrata Virtain Pukkivuoren rinteeseen, myös pumptrack-rata olisi hyvä olla. Jokaisen hissillä varustetun laskettelurinteen yhteyteen voitaisi Pohjanmaallakin muokata rata alamäkipyöräilijöille.

Isossa roolissa alamäkipyöräilyssä ovat itse työväline, pyörä ja varusteet.

- Tuleva kesää ajatellen olemme hankkineet kisapyörän. Treenipyörät ovat erikseen. Pyörä on alamäessä melko kovalla rasituksella, joten välinehuoltoa tehdään kohtuullisen usein. Tärkeitä ovat turvavarusteet, jotka ovat aika lähellä motocrosskuljettajan varusteita, ovat vain kevyempiä.

Ensi kesän kilpailukauteen Matias Mäki asennoituu tosimielellä. Harjoittelun ja ajokaluston osalta homma on ajan tasalla. Ajopaidassa on vielä mainospaikkoja vapaana. Nuorta, kohti huippua pyrkivää urheilijaa voi tukea ostamalla yrityksen logolle paikan ajopaidassa.

« Takaisin