Pohjalaistupa jäi varjon puolelle jenkkivetureiden ykköspytyt vieneen tanskalaisen rakkamiehen vuoden 1987 Kenworthin rinnalla.

Pohjalaistupa jäi varjon puolelle jenkkivetureiden ykköspytyt vieneen tanskalaisen rakkamiehen vuoden 1987 Kenworthin rinnalla.

Alahärmän Power Truck Show pysyy ja paranee

15.8.2019

Kuljetusalan vuosittainen suurtapahtuma Power Truck Show keräsi jälleen Suomen ja Pohjois-Euroopan näyttävimmät raskaan kaluston laitteet Alahärmään. Huvivaltio Power Parkin kylkeen elokuun toisen viikonlopun ajaksi jo viidettätoista kertaa järjestetyn tapahtuman taso nousee vuosi vuodelta.

  Rekkojen viimeistelyssä liikutaan taideteosten yläpuolella ja messuosastoilla panostetaan isolla kädellä asiakkaiden viihtyvyyteen.

  Kun ensimmäisessä Power Truck Show´ssa kesällä 2005 oli reilusti alle sata ajoneuvoa, niin tänä vuonna kaluston määrä oli 500 pinnassa. Aloitusvuoden muutamasta messuosastosta on vuosien saatossa kasvanut massiivinen messukylä, jossa tuotteita ja palveluita oli esillä lähes kaikkeen kuljetukseen ja maanteillä liikkumiseen liittyvää.

 

Yli 30 000 kävijää

  Power Truck Show´n järjestävän PTS Messut Oy:n Mikko Nukala on tyytyväinen viikonlopun kävijämäärään.

  -Tapahtumassa vieraili kahden päivän aikana reilut 30 000 näyttelyvierasta, joka on uusi kävijäennätys. Sää suosi meitä, eikä perjantain pari lyhyttä sadekuuroa ehtinyt karkottaa vieraita. Järjestelyt sujuivat vanhalla rutiinilla erittäin hyvin. Palaute tapahtumasta niin kotimaisten kuin ulkomaistenkin vieraiden suusta on ollut pelkästään positiivista, Nukala kertoo.

  Power Truck Show`n yhteydessä vedettiin myös Tractor Pullingin SM-osakilpailu, joka Nukalan mielestä oli sopiva lisä viikonlopun tapahtumatarjontaan.

  Myös lapsiperheet viihtyivät tapahtumassa. Karkkeja oli tarjolla monella osastolla ja viihtyvyyttä lisäsivät mm. liikennepuisto ja rc-autorata.

 

Pitkän matkan miehiä

  Rekkanäyttely veti kotimaisen kaluston lisäksi 50 toinen toistaan hienommin rakennettua autoa eri puolilta Eurooppaa. Pisimmän matkan Alahärmään teki itänaapurista saapunut rekkamies, joka yli 10 000 kilometrin ajomatkan aikana ylitti seitsemän aikavyöhykettä.

  -Mies kehui meidän tapahtumat puitteet parhaiksi, missä hän on käynyt eri puolilla Eurooppaa. Hän ihmetteli hienoa kokonaisuutta; Huvipuisto ja siinä vieressä lähes 20 hehtaarin näyttelyalue.

  -Myös palveluita hän kehui ja kyllä me tietenkin passataan rekkaväkeä. Kun auton saapuvat näyttelyyn meillä on seitsemän pesukonetta, joissa rekat voidaan pestä ennen näyttelyä. Tyytyväinen rekkamies on meille tärkeä vieras, Nukala painottaa.

  Kun tämän vuoden näyttelykalusto edusti Euroopan parhaimmistoa, voiko siitä enää parantaa tulevina vuosina?

  -Näyttää, että näyttelykaluston rakentamisessa ei ole mitään rajoja. Näyttelyssä useassa eri luokassa palkitut olivat sitä mieltä, että ei tänne voi ensi vuonna tulla, jos ei rakenna entistä komeampaa autoa. Me tietenkin järjestäjänä pyrimme samaan. Aina on parantamisen varaa, Nukala painottaa.

                                                                              Teksti ja kuva: JiiVee Korpela

« Takaisin