Leipätien vaellusreitin varteen on Kortesjärven Purmojärven Soidinkalliolle kunnostettu ja pystytetty Järviseutu-Seuran hankkeena vanha palovalvontatorni. Kuva Topi Lahti.

Leipätien vaellusreitin varteen on Kortesjärven Purmojärven Soidinkalliolle kunnostettu ja pystytetty Järviseutu-Seuran hankkeena vanha palovalvontatorni. Kuva Topi Lahti.

Aisapari on monessa mukana

17.12.2020

Tomi Olli

 Vaikka kuluva vuosi on ollut koronaviruksen sävyttämä, on Aisaparilla tehty töitä monien asioiden eteen. Leader Aisaparin toiminnanjohtaja Mervi Niemi-Huhdanpää sanoo ilmassa olevan useita positiivisia asioita.

- Ohjelmakausi 2014–2020 on lopuillaan, ja olemme keränneet hankkeiden tuloksia. Lopputulos on yli 330 erilaista yritystukea ja kehittämishanket­ta, joilla on iso vaikutus alueen kehittämiseen.

 EU:n, valtion ja alueen kuntien myöntämää julkista rahaa on jaettu hankkeisiin kaksitoista miljoonaa euroa. Kun mukaan lasketaan hankehakijoiden omarahoitus, on aluetta kehitetty Aisaparin kautta kaikkiaan 21 miljoonalla eurolla.

- Tämä merkitsee työpaikkoja, uusia yrityksiä, palveluja ja rakentamista, yhdellä sanalla sanottuna hyvinvointia, Niemi-Huhdanpää toteaa.

 Tapahtumia on kuusivuotiskaudella järjestetty yli viisisataa. Valtaosa niistä on toteutettu yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.

- Erityisen iloinen voi olla siitä, että alueelle on Leader-hankkeina toteutettu viime vuosina kymmenittäin luontokohteita, patikkapolkuja, laavuja, näkötorneja ja muita ulkoliikuntapaikkoja, esimerkiksi kuntoportaita, näkötorneja sekä frisbee-golfratoja.

- Tällaiset kohteet ovat ovat kullanarvoisia hyvinvoinnin ylläpitäjiä pandemian aikana. Leader Aisaparin Facebook-sivun ja Instagramin joulukalenterissa pääsee myös päivittäin tutustumaan johonkin näistä kohteista.

 Rahaa riittää

 Vaikka ohjelmakausi päät­tyy, ei hanketoiminta keskeydy. Niemi-Huhdanpää sanoo vuosina 2021–2022 olevan käytössä siirtymäkauden va­roja.

- Otamme vastaan Merkki Päällä -kehittämisstra­tegian mukaisia hankkeita samaan tapaan kuin ennenkin. Vuoden 2021 ensimmäi­nen hakujakso päättyy helmikuun lopussa ja seuraavat toukokuun ja syyskuun lopussa. Yritystuella taas on jatkuva haku.

 Vuosien 2021 ja 2022 hakujaksoilla painotetaan erityisesti yrityshankkeita, elinkeinollisia kehittämishankkei­ta sekä yhdistysten hakemia yleis­hyödyllisiä kehittämishankkeita ja investointeja. - Lisäksi hank­keissa, erityisesti elinkeinollisissa ja yleishyödyllisissä investointihank­keissa, toivotaan aidon ja mielel­lään uudenlaisen yhteistyön teke­mistä.

- Hankehakijoita rohkaistaan ottamaan kustannusmallina käyt­töön kertakorvausmenettely mahdollisuuksien mukaan. Se on hakijalle helpoin toteuttamismuoto, sillä siinä vältytään kuittirumbalta.

 Uusi ohjelmakausi käynnistyy näillä näkymin vuoden 2023 alussa, ja sitä silmällä pitäen on työn alla uusi kehittä­misstrategia, jonka on oltava valmiina ensi vuoden lopussa. Strategian valmistelu näkyy kevään aikana erilaisina työryhminä, ti­laisuuksina ja tapahtumina.

- Mikäli et ennätä mukaan työryhmiin, kan­nattaa osallistua Aisaparin kevät- ja syyskokouksiin, niissä käydään lä­pi kehittämisstrategian tilannetta, muistuttaa toiminnanjohtaja Mervi Niemi-Huhdanpää.

« Takaisin