Tapani Paasu ja Juha Rainio olivat tyytyväisiä kirjauutuuden asiakkaiden keskuudessa herättämään mielenkiintoon heti julkaisupäivänä.

Tapani Paasu ja Juha Rainio olivat tyytyväisiä kirjauutuuden asiakkaiden keskuudessa herättämään mielenkiintoon heti julkaisupäivänä.

”Aika kylässä” -kirja kertoo Keuruun kyläkuvan muutokset

17.11.2016

”Aika kylässä” -kirja kertoo Keuruun kyläkuvan muutokset

  • Juha Rainio kokosi teoksen omien ja isänsä Jussi Rainion kuvaparien vertailuilla

Taisto Järvinen

Keuruulaislähtöinen lääketieteen tohtori Juha Rainio on työstänyt teoksen ”Aika kylässä”, - Keuruun kirkonkylästä Keuruun kaupungiksi. Kirjan viestin kivijalka ovat kuvaparit, joista vanhempi osio, kirjoittajan isän Jussi Rainion kuvat ovat pääosin 1940 - 1970-luvuilta. Juha Rainion kuvat sivuaukeaman oikealla puolella on kuvattu vuosien 2015 ja 2016 aikana.

  • Isäni rehtori ja kotiseutuneuvos Jussi Rainio oli ahkera Keuruun nimistön ja historian kerääjä ja tallentaja. Hän kuvasi myös rakennuksia ja maisemia, paitsi omaksi ilokseen, myös tulevia sukupolvia varten ja dokumentoinnin vuoksi.
  • Isäni kuvakokoelma on hallussani. Olen digitoinut kyseisiä kuvia ja tuonut niitä viime vuosina keuruulaisten katseltaviksi useissa valokuvanäyttelyissä. Näyttelyt aina päättyvät. Uskon kuitenkin, että vanhat valokuvat kiinnostavat jatkuvasti, joten olen koonnut aineistosta kirjan, Juha Rainio sanoi.

Keuruu on muuttunut puurakennusten kirkonkylästä betonielementtien kaupungiksi. Voimakkain muutos koetiin 1970-luvulla, jolloin vanhaa purettiin ja uusia rakennuksia rakennettiin sen ajan hengen mukaisesti. ”Aika kylässä” -kirjassa on yli sata kuvaparia eri vuosikymmeniltä, ja ne kuvaavat Keuruulla, pääosin keskustaajaman alueella, tapahtuneita muutoksia.

  • Varttuneemmat keuruulaiset muistavat, millainen Keuruu oli ennen vanhaan, mutta nuoret ja paikkakunnalle myöhemmin muuttaneet eivät voi tätä muistaa. Ajoittain vallitsee jopa epätietoisuutta siitä, missä tarkkaan ottaen joku purettu rakennus on sijainnut ja koska rakennus on purettu.
  • Olen pyrkinyt tämän kirjan avulla tarjoamaan aineistoa tämän tyyppisten kysymysten pohtimiseen. Kirjaa voi käyttää myös katselukirjana sen suhteen, millainen Keuruun kirkonkylän keskusta oli ja miten keskustan ilme on vuosikymmenten aikana muuttunut. Lukija voi kokea kirjasta joko nostalgiaa tai hämmästystä, Rainio pohti.

Kirjapainotaidon

osaamista Keuruulla

”Aika kylässä” -kirjan saattaminen myyntipöydille on jälleen voimakas näyttö keuruulaisesta kirjapanoalan osaamisesta. Kirjan kustantaja on Keuruskopio Oy/Printek. Kirjan on sitonut Otava.

Keuruskopio Oy:n toimitusjohtaja Kirsti Paasu sanoo kirjasyksyn 2016 kokonaisuudessaan olevan erittäin mielenkiintoinen.

  • Mielenkiintoa lisää yrityksemme yhteistyö Juha Rainion kanssa. Nyt julkistetaan arvokas pala keuruulaista historiaa kuvien kanssa. Kirja on omiaan herättämään muistoja niin omalla paikkakunnalla kuin muualle muuttaneiden keskuudessa.

Tuotantopäällikkö Tapani Paasu sanoo viime keväänä käynnistyneen ”Aika kylässä” -kirjahankkeen olleen mielenkiintoinen työ Printekille. Kirjan tulo markkinoille ja Keuruskopion omaan myymälään ajoittui optimaalisen hyvin marraskuulle ja ennen joululahjahankintoja.

  • Oli ainutlaatuinen tilaisuus saada Jussi Rainion monien vuosikymmenien ikäiset valokuvat julkisuuteen. Kirjauutuus on oivallinen kulttuuriteko ja mahdollisuus vertailla kylän maisemaa varttuneemman sukupolven nuoruuden aikaisen ja nykypäivän maiseman kesken.

« Takaisin