Mikael, Voitto ja Olli-Pekka ovat valmiina palvelemaan asiakkaita.

Mikael, Voitto ja Olli-Pekka ovat valmiina palvelemaan asiakkaita.

Ahti Huvila Oy:ssä tapahtuu

30.6.2021

Tomi Olli

Soinin keskustassa sijaitsevassa Ahti Huvila Oy:ssä edetään positiivissa tunnelmissa kohti 10.7. järjestettäviä heinäkuun markkinoita, milloin useat asealan maahantuojat esittelevät uutuuksiaan. Yrityksen omistajiin kuuluva Olli-Pekka Ojajärvi sanoo koronavuoden vaikuttaneen toimintaan.
- Koronavuosi toi kaupalle uusia asiakkaita, ja myös monet metsästyksen lopettaneet aloittivat harrastuksen uudelleen. Viime vuosi olikin meillä positiivinen, toivottavasti sama suuntaus jatkuu edelleen.

Ahti Huvilan valikoimaan on tänä vuonna tullut monia kivääriuutuuksia, kuten Benelli Lupo, Sauer 100 XTA Stainless sekä Tikka Tx Rotikka. Myöhemmin on luvassa myös lisää uutuuksia.

- Saimme myös lisää suosittua Tikka T3x Superlite kivääriä, joka oli viime vuonna vietetyn juhlavuotemme ase. Varastoon on tullut lisäksi erittäin suosittuja Tikka T1x -piekkareita.

- Varastossamme on tällä hetkellä hyvin tavaraa, mutta kannattaa olla ajoissa liikkeellä, sillä tänäkin vuonna tulee esimerkiksi patruunoista pulaa ennen kyyhkysjahdin alkua.

Ojajärven mukaan tämän vuoden hittituotteeksi nousevat erilaiset kiikariin liitettävät pimeänäkölaitteet.

- Näin uskon käyvän. Ne ovat sallittuja esimerkiksi supikoiran kyttäyksessä. Markkinoille tuleekin tuotteista jatkuvasti uusia malleja.

Myös nettikauppa

Kiväärin patruunoissa nostavat lyijyttömät patruunat koko ajan suosiotaan. Perinteisen Lapua Naturalis -patruunan lisäksi markkinoille on tullut paljon uutuuksia kuten Sako Blade –patruunoita, joita on saatavilla eri kaliipereissa.

Ahti Huvila palvelee myös nettikaupassa, mikä on erittäin tärkeä yrityksen toiminnalle.

- Ympäri vuorokauden avoinna oleva nettikauppa on meille ehdoton kaupantekoväline syrjäisen sijaintimme takia. Sen suosio onkin vankassa kasvussa.

Ojajärvi muistuttaa jo myös elokuisesta tapahtumasta.

- Soinissa järjestetään 7.8. Luonto- ja Erämessut, joissa mekin olemme yhtenä sponsorina. Mukaan ovat tulossa kaikki Suomen eräalan johtavat maahantuojat.

« Takaisin