Ylistaron Kaukolanraitin Joulukamarissa on joulun tunnelma.

Ylistaron Kaukolanraitin Joulukamarissa on joulun tunnelma.

Ylistaron Joulukamari on kaikkien lahjatalo

8.12.2017

Ylistaron Joulukamari on kaikkien lahjatalo

 

Ylistaron Kaukolanraitin keltaisesta puutalosta on marraskuun alusta saakka löytynyt

Joulukamari. Sieltä ei jouluista tunnelmaa puutu. Havupalloja ja kransseja on heti ovensuussa.

Havupallot ovat edelleen yksi kestosuosikeista. Niillä on ollut tosi hyvä suosio alusta saakka, kertoo

Aino Kamppinen, joka on yksi Joulukamarin puuhanaisista.

Joulukamarissa myydään yhteensä noin parinkymmenen käsityöläisen ja kotileipurin valmistamia tuotteita. Pääosin sama porukka on ollut kasassa jo seitsemän vuotta. Aiempina vuosina on toimittu. Hyvän mielen joulukaupan nimellä useassa eri paikassa Ylistarossa. Suurin osa valmistajista on Ylistarosta ja lähikunnista. Mukana on myös Lapualla, Ilmajoella ja Parkanossa valmistettuja tuotteita. Kauppa on käynyt tosi hyvin kuten muinakin vuosina. Moni käy etukäteen katselemassa lahjahankintoja. Jotkut asiakkaat ovat sanoneet, että tällainen kauppa pitäisi olla ympäri vuoden.

Asiakkaita käy ympäri maakuntaa. Yhdistykset ja järjestöt keräävät autot täyteen ja lähtevät shoppailemaan  Joulukamarille.

Uutuuksia 23. joulukuuta saakka auki olevassa joulukaupassa ovat ainakin kodin ajattomat sisustustuotteet ja kierrätysmateriaalista valmistetut korut. Villasukat ja leivonnaiset tekevät joka vuosi kauppansa. Asiakkaat ovat hyvin laatutietoisia ja siksi sukat pitää olla 7-veljestä langasta kudotut villasukat.

Tavarantoimittajien kanssa meillä on hyvää yhteistyötä. Suomi 100-teemalla on myynnissä ainakin pipoja, sukkia ja kynttilöitä.

Käsityötä arvostetaan tänä päivänä hyvin, nuoret ovat alkaneet kutoa, kun malleja on tullut paljon ja googlesta löytyy lisää ohjeita.

Joulukamarissa poikkeaminen on monelle myös mukavaa ajankulua. Kaffinurkassa on kahvin kanssa myynnissä itse tehtyjä makeita ja suolaisia. Joulukamarissa voi käydä vaikka vain juomassa torttukahvit. Tämä on hyvin pitkälle sosiaalista touhua. On mukavaa vaihtaa ihmisten kanssa kuulumisia. Itsellekin tulee jouluinen tunnelma ja tiskin takana viihtyy hyvin, lisää Kamppinen.

Meillä on oma FB sivu josta löytyy kuvia tuotteista.

« Takaisin