Pelinjohtaja Tomi Niskanen hamuaa suojattiensa kanssa menestystä.

Pelinjohtaja Tomi Niskanen hamuaa suojattiensa kanssa menestystä.

Virkiä hamuaa mestaruutta

11.6.2020

Tomi Olli

Naisten Superpesis käynnistyy perjantaina 12.6. Viime kaudella SM-pronssia saavuttaneen Lapuan Virkiän riveissä ollaan pelinjohtaja Tomi Niskasen mukaan valmiina haastavasta keväästä huolimatta.

- Koronavirustilanne laittoi kaiken uusiksi. Mukaan on mahtunut itsekullekin varmasti erilaisia tuntemuksia. Jokainen teki tahollaan harjoittelua ohjelmien mukaan, eli teimme mitä oli mahdollista. Toki esimerkiksi leiriviikonloput jäivät pakon sanelemana pois.

Niskanen ei sano pelkäävänsä kentälle menoa koronaviruksen vuoksi.

- Henkilökohtaisesti ei pelota. Olemme toki jutelleet asiasta joukkueen parissa, eli tilanne on hallinnassa.

- On myös selvää, että jos pelko iskee, ei peliin voi keskittyä niin kuin pitäisi. Huomioimme samalla luonnollisesti kaikki tilanteesta annetut ohjeistukset.

 

Vahvalla sisäpelillä

Virkiän leiri muuttui täksi kaudeksi kun Jenna Kammi-Rahnasto sekä Emmi Viitala jättivät pelikentät. Uusina kasvoina joukkueeseen liittyivät Niina Härkönen, Oona Liimatainen sekä Riina Kerola.

- Jennan ja Emmin lopettaminen oli toki iso asia mutta saimme uusia tärkeitä kasvoja joukkueeseen. Näen suurimman vahvuutemme olevan sisäpelin, meillä on todella paljon taitoa, kykenemme monipuolisiin ratkaisuihin, Niskanen summaa.

Tärkeä painopistealue on joukkueen henkinen kantti. Niskanen uskoo tämän sektorin kohentuneen viime kaudesta.

- Viime kaudella tuli ratkaisuhetkillä paljon yksilötason virheitä. Olemme pyrkineet treenikaudella panostamaan tähän, ja tekemään suorituksia painetilanteessa. Olen luottavainen henkisen kantin kestämisen suhteen.

Kauden tavoitteen Niskanen kiteyttää ytimekkäästi.

- Se on mestaruus. Nyt on menossa kolmas vuosi tätä projektia. Olemme menneet askel askeleelta eteenpäin, en näe estettä tavoitteen saavuttamiselle.

- Sarjan muiksi mitaliehdokkaiksi nostan Manse PP:n Tampereelta, Porin Pesäkarhut sekä Jyväskylän Kirittäret. Mustina hevosina taas näen Hyvinkään Tahkon sekä Seinäjoen Maila-Jussit.

« Takaisin