Valehtelun SM-kisoissa on perinteisesti riittänyt yleisöä.

Valehtelun SM-kisoissa on perinteisesti riittänyt yleisöä.

Valehtelun SM-kisa peruuntui

19.3.2020

Tomi Olli

Kauhavan Kortesjärven Ylikylässä ei tänä vuonna kuulla valehtelua sillä Ylikylän nuorisoseura perui lauantaiksi 28.3. kaavaillut kisat koronavirusepidemian vuoksi.

- Olemme seuranneet aktiivisesti koronavirukseen liittyvää uutisointia. Tällä hetkellä tilanteet muuttuvat niin nopeasti, että olemme todenneet olevan pienempi paha perua kilpailut tältä keväältä ja siirtää ne järjestettäväksi myöhemmin tilanteen niin salliessa, kertoo Kortesjärven Ylikylän Nuorisoseuran puheenjohtaja Joonas Autio.

Valehtelun SM-kisoja on järjestetty Kortesjärven Ylikylän nuorisoseuralla vuodesta 1995 lähtien. Päätös perumisesta ei ollut helppo.

- Tämä on pienen kyläseuramme vuoden suurin yksittäinen ponnistus. Päätös perumisesta oli tehtävä ennen kuin markkinointi pyörii täysillä. Nyt hankitut mainosmateriaalit voidaan myös käyttää myöhemmin uudelleen, Autio sanoo.

Kortesjärven Ylikylän nuorisoseuran edustajat informoivat myöhemmin miten tämän vuoden kisa järjestetään.

- Kiitämme jo ilmoittautuneita kisailijoita ja yleisöä jotka ovat odottaneet perinteistä tapahtumaamme. Samalla on varmaa, ettei tapahtumaa olla lopettamassa. Tarkoitus on huolehtia, että saamme jatkossakin kokoontua hyvien juttujen äärelle naurussa suin, Autio vakuuttaa.

« Takaisin