Pyöräretki on turvallinen ja mukava koko perheelle kun ennakoi kaikkien ajotaidot ja jaksamisen. Kuva: Liikenneturva

Pyöräretki on turvallinen ja mukava koko perheelle kun ennakoi kaikkien ajotaidot ja jaksamisen. Kuva: Liikenneturva

Turvallinen pyöräily lasten kanssa

16.7.2020

Pyöräretki koko perheen kesken kauniissa kevätsäässä onnistuu parhaiten, kun ennen retkeä ja retken aikana huomioidaan liikenneturvallisuus. Varusteet kuntoon, sääntöjen kertaus ja sopiva reitin valinta tekee päivästä kivan kaikille. Liikenneturvan ohjeilla annat lapsille hyvän esimerkin turvallisesta liikennekäyttäytymisestä.
 

Pyöräily lasten kanssa on hyvin erilaista kuin itsenäisesti polkeminen esimerkiksi töihin. Aikuiset saattavat yliarvioida lasten taidot, mutta toisaalta myös aliarvioida jaksamisen. Kun liikkeelle lähtee koko perhe, kannattaa reitti valita pienimmän pyöräilijän taitojen ja energian mukaan. Ennen lähtöä on hyvä tarkistaa kaikkien pyörät ja varusteet. Pyöräily on mukavampaa ja turvallisempaa, kun renkaissa on tarpeeksi ilmaa, jarrut toimintakunnossa ja soittokello vireessä. Hyvä on myös käydä läpi ennakkoon reitin varrella olevat mahdolliset hankalat tien ylitykset sekä muut haastavat paikat. Pyöräilijän liikennesääntöjä unohtamatta!

Aikuisista mallia

Lapsi seuraa isompien esimerkkiä, joten aikuisten tulisi tarkkailla myös omaa liikennekäyttäytymistään lasten kanssa pyöräillessä. Mitä enemmän aikuinen lipsuu turvallisesta kulkemisesta, sitä varmemmin sen tekee myös lapsi.

Muista itse noudattaa niitä ohjeita, mitä annat lapsellesi, ja mitä haluat hänen noudattavan, kun on aika pyöräillä itsenäisesti.

Turvalliseen pyöräilyyn

Liikkuessasi lapsen kanssa, laita matkapuhelin vaikka reppuun ja äänettömälle, jotta se ei häiritse omaa kulkemistasi. Tämä on toki hyvä tapa aina pyöräillessä. Näin pystyt keskittymään muuhun liikenteeseen ja reittiin ja lapsikin näkee, ettei matkapuhelimen käyttö ja pyöräily kuulu yhteen.

Aikuisen tulee huolehtia sekä omista että lapsen turvavarusteista.

- Pyöräilykypärän käyttämistä ei tarvitse perustella lapselle, jos itsekin painaa sen päähänsä, muistuttaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Leena Piippa. - Samoin suuntamerkin antaminen ja tien ylittäminen pyörää taluttaen antaa lapselle hyvää esimerkkiä turvallisesta liikkumisesta, Piippa jatkaa.

Pysy lapsesi lähellä, kun pyöräilette yhdessä. Aja rauhallisesti, hidasta tai jopa pysähdy tarvittaessa. Jos lapsi ajaa pitkällä edelläsi ja sinulla on hänelle asiaa, pyydä lasta pysähtymään ensin. Lapsilla on taipumus kääntyä katsomaan taaksepäin, jolloin myös pyörä kääntyy, ajo muuttuu poukkoilevaksi ja kaatumisen tai yhteentörmäyksen riski kasvaa. Ajotaitoa kannattaa harjoitella omassa pihassa tai muussa turvallisessa ympäristössä ennen liikenteeseen siirtymistä.

« Takaisin