Televisiosta ja valkokankailta tuttu näyttelijä Matti Ristinen tuo Runonlausuntaa ja haitarimusiikkia esityksen Etelä-Pohjanmaalle

2.5.2024

Runonlausuntaa ja haitarimusiikkia esitys on ylistyslaulu suomalaiselle runoudelle. Se kytkee runot, musiikin ja liikkeen omakohtaisiin elämäntarinoihin, joiden teemoina ovat elämä, kuolema ja rakkaus. Esityksessä kuullaan mm. Eino Leinon, Uuno Kailaan ja Arto Mellerin runoja sekä Johanna Juholan esitykseen säveltämää musiikkia. 

Lavalla nähdään Ristisen lisäksi lappajärveläistaustainen tanssija/näyttelijä Sari Haapamäki sekä harmonikkataiteilija Johanna Juhola.

Esitykset Etelä-Pohjanmaalla:

9.5. klo 16 Ähtärin urheilutalo, Ähtäri

10.5. klo 19 Soinin yhteistalo, Soini

11.5. klo 19 Karvalan seurantalo, Lappajärvi

On suuri kunnia päästä esiintymään maakuntien seurantaloille, sillä niiden perintö on vaalimisen arvoinen. Me haluamme tulla ihmisten luokse ja herätellä henkiin suomalaista iltamaperinnettä”, Ristinen maalailee. 

Esityksen kesto noin 2t 15 min. Esityksessä on väliaika ja paikalliset yhdistykset pitävät kahviota. 

Lippuja voi ostaa ennakkoon lippu.fi / runonlausuntaa ja haitarimusiikkia tai esityspäivinä ovelta. Liput 27€/33€.

www.runonlausuntaa.fi

« Takaisin