TEAK:lla robotiikan koulutusta nyt ja tulevaisuudessa

28.4.2016

TEAK on valtakunnallinen aikuiskoulutuskeskus, jonka päätoimipiste sijaitsee Teuvalla, Etelä-Pohjanmaalla. Koulutusta järjestetään eri puolilla Suomea, noin 20 paikkakunnalla. TEAK on kouluttanut aikuisia aina vuodesta 1959 yritysten tarpeisiin.

Pääkoulutusalat tällä hetkellä ovat: puuala, verhoilu, pintakäsittely, sisustus, teknologia, monialakoulutukset, vaatetus, sosiaali- ja terveysala sekä koulutus-ja valmennusalan kumppanuudet.

TEAK – maan johtava robotiikkakouluttaja

TEAKki on toiminut aktiivisesti robotiikassa yli 25 vuotta. Olemme tehneet yhteistyötä yritysten kanssa alusta alkaen. TEAKilla on suunniteltu yrityksiin mm. robotisointeja esim. kappaleiden hiontaan ja CNC-koneen toimintaan liittyen.

Robotiikan koulutus on ollut myös jatkuvaa toimintaa. Robotiikan ja automaation lisääntymisen edellytyksenä on että on henkilöitä jolla on näkemystä ko. tekniikoiden mahdollisuuksista yritysten tuotannon kehittämisessä. Onneksi myös työvoimahallinto on ymmärtänyt koulutuksen tärkeyden Suomen robotti ja automaation käytön lisääntymisen kannalta.

Työvoimakoulutuksena robotiikkaa ovat ELY-keskukset hankkineet tämän vuosikymmenen alusta alkaen. Näitä TEAK on tarjonnut aktiivisesti ja olemme toteuttaneet vuosine 2010 - 2016 kahdeksantoista (18) robotiikkaan liittyvää työvoimakoulutusta. Näissä koulutukissa on ollut mukana yli 200 henkilöä ja koulutuksissa on toteutunut n. 21.000 oppilastyöpäivää.

TEAK on myös mukana robotiikassa myös yhteiskunnallisella tasolla. Olemme olleet mukana perustamassa Suomeen Airo Island-yhdistystä. Yhdistyksessä on mukana valtakunnan parhaat voimat liittyen robotiikkaan. TEAKin rehtori Ari Maunuksela on mukana yhdistyksen hallituksessa. Yhdistyksen tarkoitus on edistää kaikin mahdollisin keinoin robotiikan ja automaation lisäämistä ja kehittämistä Suomessa.

TEAK siirtyy tulevaisuuteen

TEAK on ensimmäisenä oppilaitoksena Suomessa tilannut uuden sukupolven kaksikätisen YuMi-robotin.

YuMi on ystävällinen, kaksikätinen robotti, joka mahdollistaa robotiikan hyväksikäytön aivan uudenlaisiin tehtäviin. Työtä YuMi tekee yhdessä ihmisen kanssa muun muassa kokoonpano ja asennustehtävissä. YuMi-robotin ääressä on turvallista työskennellä eikä robottia tarvitse sulkea häkkiin. Ohjelmointi on helppoa joko kädestä pitäen tai Robot Studion avulla.

« Takaisin