Puutarhurit Karoliina Kontula ja Anne Kalliojärvi Rautia Kotipiha Virtain liikkeen kukkapöytien äärellä.

Puutarhurit Karoliina Kontula ja Anne Kalliojärvi Rautia Kotipiha Virtain liikkeen kukkapöytien äärellä.

Syksy on parasta istutusaikaa

26.8.2015

Puutarhurit Karoliina Kontula ja Anne Kalliojärvi Rautia Kotipiha Virtain liikkeen kukkapöytien äärellä.

Riittävä kosteus ja viileämmät yöt antavat kasveille hyvät kasvun lähtökohdat

Taisto Järvinen

Kevät ja alkukesä ovat parasta kasvun aikaa, sehän tiedetään. Myös istutukset tehdään usein keväällä. Kevään suosiosta ja ihmisten kevään innostuksesta huolimatta syksy on kuitenkin parasta aikaa istuttaa puutarhoihin ja pihoihin puita, pensaita ja monivuotisia kukkia.

Pekka Väli-Torala Oy:n Rautia Kotipihan puutarhaosaston vastaava Karoliina Kontula Virroilta vahvistaa käsityksen oivallisista istutusmahdollisuuksista syksyllä.

  • Syyskesällä on kosteutta riittävästi, vaikka ei sadetta paljon tulisi, ja viileät yöt auttavat istutettuja kasvustoja juurtumaan. Syysistutuksia voi useimpien kasvien osalta tehdä jopa maan jäätymiseen saakka.
  • Syysistutuksen suosikkeja ovat puut, pensaat, perennat, havut ja syyskukat. Kukkasipulit on hyvä istuttaa hieman myöhemmin, että ne eivät lähde kasvuun. Syyslannoituksen aika on pian ja kalkituksen voi myös tehdä syksyllä.
  • Lämpimien säiden ja kuivemman ilmanalan johdosta keväällä pitää paneutua enemmän istutettujen kasvien kasteluun. Toinen näkökulma on se, että useimmille kevät on muutenkin kiireisempää aikaa.

Karoliina Kontula sanoo Virtain liikkeen puutarha-alan kaupan käyvän syyskuun loppuun saakka täydellä vauhdilla. Täydennystä tuotteisiin tulee joka viikko. Näinä aikoina alkaa tulemaan kukkia upeissa syksyn väreissä. Samoin tulevat marjakanervat, pienet havut ja varpukasvit.

  • Ulkokrysanteemi on alkusyksyn kaunistus. Sen voi istuttaa isompaan astiaan. Sen seuraksi voi laittaa vaikka heinää, hopeaputousta tai lankaköynnöstä. Myöhemmin lisukkeet voi jättää ja krysanteemin tilalle voi laittaa kanervaa tai callunaa.

Tasaista kehitystä

Kauppias Pekka Väli-Torala sanoo Virtain ja Alavuden Rautia Kotipiha -liikkeiden asiakasmäärien ja myynnin olevan tasaisessa nousussa jo useana kesänä. Yrittäjä laittaa kasvun hyvän henkilökunnan ja oikein valitun tuotetarjonnan ansioksi.

Karoliina Kontulan mielestä laajat tuotevalikoimat ovat avainjuttu asiakkaiden näkökulmasta.

  • Loma-asukkaiden saapuminen virkistää kauppaa. Ehkä harvemmin kukkia ja kasveja tuodaan lomamökeille Helsingistä. Paikalliset asukkaat ovat tietenkin perusasiakasryhmä. Runsas valikoima takaa sen, että yleensä jokaiselle asiakkaalle löytyy jotakin, niin perusasiakkaalle kuin puutarhaa innokkaasti harrastavalle.
  • Kodin tai loma-asunnon viihtyisyydestä pidetään huolta, niinpä kukat ja kasvustot ovat tärkeitä.
  • Myös ns. kovan tavaran, kuten puutarhan työvälineiden, kalusteiden, multien ja lannoitteiden valikoimat ovat tarjolla liikkeessä, jotta kaiken puutarhaan tarvittavan saisi yhdestä ja samasta paikasta.

Hyötypuutarhojen suosio kasvaa. Omena- ja muiden hedelmäpuiden lisäksi yrtit ja omakotitalojen kasvimaat yleistyvät. Samoin parvekkeella kasvatettavat ruukkutomaatit ja mansikat ovat suosittuja.

Karoliina Kontula muistuttaa, että vanha kiinalainen sanonta pitää paikkansa vielä tänä päivänä:

  • Jos haluat olla onnellinen yhden päivä, ota humala. Jos kolme päivää mene naimisiin. Jos kahdeksan päivää, teurasta sika ja syö se. Jos haluat olla ikuisesti onnellinen, ryhdy puutarhuriksi.

 

Yhteystiedot:

Rautia Kotipiha Virrat

Meijeritie 16

34800 Virrat

040 138 5557

www.rautia.fi/myymälä

(Sähköpostiosoitteet vaativat JavaScript-tuen)

« Takaisin