Kilpailuratojen rasteja ei sijoitella kuntoradalle, mutta esimerkiksi maaliin ohjaava viimeinen rasti tekee poikkeuksen ja yleensä se on helposti löydettävässä piteessä, Hannu Matikainen, Kristiina Rajasaari ja Tomi Savolainen pohtivat. KUVA: Heikki Linna.

Kilpailuratojen rasteja ei sijoitella kuntoradalle, mutta esimerkiksi maaliin ohjaava viimeinen rasti tekee poikkeuksen ja yleensä se on helposti löydettävässä piteessä, Hannu Matikainen, Kristiina Rajasaari ja Tomi Savolainen pohtivat. KUVA: Heikki Linna.

Suunnistuksen SM-keskimatkan mestaruudet ratkotaan Tuurissa

18.5.2017

Suunnistuksen SM-keskimatkan

mestaruudet ratkotaan Tuurissa

  • Ryhmä 2:n mestaruusjahteihin tulossa lähes 1000 kilpailijaa

Taisto Järvinen

Alavutelainen suunnistuksen erikoisseura Rastiketut järjestää jälleen SM-tason kilpailut, kun ensi sunnuntaina 21.5. ratkotaan Ryhmä 2:n keskimatkan Suomenmestaruudet Tuurin lähimaastoissa. Sunnuntain kisat ovat jo viidennet SM-kilpailut Rastikettujen runsaan 30 vuoden toiminnan aikana.

Tulevien SM-suunnistusten kilpailukeskuksena toimii Tuurin harjoitusravirata, paikka joka noin vuosikymmen sitten oli varteenotettava kohde Jukolan Viestin järjestämiseen.

Ryhmä 2:n SM-suunnistuksissa kilpailevat suunnistajat ikäluokissa H ja D 35 – 85. Kilpailuihin on ilmoittautunut määräaikaan mennessä 985 suunnistajaa. Joukossa ovat periaatteessa kaikki kyseisten ikäluokkien kärkisuunnistajat. Takavuosien MM- ja muiden arvokisojen mitalisteja on useita menossa mitalijahtiin Tuurin – Alavuden metsiin.

SM-suunnistusten tiedottaja Heikki Linna on myös karsintasarjojen ratamestari. Finaalien ratamestari on Tomi Savolainen.

Heikki Linna sanoo, että suuresta osanottajamäärästä johtuen juostaan karsinnat miesten sarjoissa 35 – 75 vuotta. Karsintojen menestyjät pääsevät mukaan iltapäivän A-finaaleihin.

  • Finaalit käynnistyvät kello 12 naisten sarjoilla. Miesten A-finaalit käynnistyvät kello 14. Karsinnat ja finaalit mukaan lukien ratoja on yhteensä 48 erilaista. Rasteja viedään ja rakennetaan maastoon 86 kappaletta.
  • Kilpailun maasto on pääosin melko hyväpohjaista ja nopeakulkuista avokalliomaastoa. Palokallion rinne on osittain rosoisempaa ja hidaskulkuisempaa maastoa. Korkeimmat mäet kilpailumaastossa kohoavat ympäristöstään 30 – 40 metriä, Heikki Linna tiivistää.

Iso urakka pienelle seuralle

Alavutelainen suunnistusväki ei ole peikkoja pelännyt, eikä arkaillut ottaa härkää sarvista, ainakaan kisajärjestäjinä. 70-luvun suunnistusmenestys Jukolan Viestin voittoineen viitoitti tien kohti isoja haasteita kilpailujen järjestäjänä.

Tulevat SM-suunnistukset viedään kilpailupäivänä läpi runsaan sadan toimitsijan voimin, mutta suunnistuksen arvokisoja edeltänyt ennakkotyö, karttoineen, ratoineen ja kaikkine valmisteluineen ottaa aikaa monin verroin enemmän.

Päävastuun kilpailuista kantavat aikaisemmin mainittujen ratamestarien lisäksi kilpailunjohtaja Hannu Matikainen, pääsihteeri Kristiina Rajasaari, sekä valvojat Jaakko Lajunen JRV ja Timo Ålgars SaaPu. Ravintolan toimintaa vetää Päivi Mäkelä. Kilpailun suojelija on kisamaaston vierestä kotoisin oleva Jari-Matti Latvala.

Peruselementti suunnistuksen arvokisoissa on kutinsa pitävä kartta. Tämän vuoden, kuten myös Rastikettujen edellisen SM-suunnistuksen kartan maastotyöt ja piirtämisen on tehnyt mies lajin huipulta, Kalevan Rastia edustava Jussi Silvennoinen.

Kilpailun järjestäjät muistuttavat, että kaikki Tuurin Kauppakylän palvelut ovat tarjolla kisapäivänä. Uudistuneeseen Suomen suurimpaan Tavarataloon Veljekset Keskisen Kyläkauppaan on nyt oivallinen tilaisuus tehdä tuttavuutta.

 

« Takaisin