Eteläisen Suomen sääolosuhteet huomioiden Ähtärin maisemissa on lunta kohtalaisesti jo ennen joulua. Lunta on löytynyt mm. Martti Vainion, Kalevi Leinosen, Sauli Hetekorven, Osmo Sivénin, Petri Pekkalan ja Janne Muhosen suksien alle.

Eteläisen Suomen sääolosuhteet huomioiden Ähtärin maisemissa on lunta kohtalaisesti jo ennen joulua. Lunta on löytynyt mm. Martti Vainion, Kalevi Leinosen, Sauli Hetekorven, Osmo Sivénin, Petri Pekkalan ja Janne Muhosen suksien alle.

SuomenselänSatanen -hiihdon matkat 25, 50 ja 100 kilometriä - Kaikki matkat hiihdetään laturetki-tyyliin, ilman kilpailua

3.1.2020

Taisto Järvinen

SuomenselänSatanen -hiihtotapahtuma on tänä talvena puhtaasti kuntohiihto eli laturetki-tyyliin hiihdettävä kuntotapahtuma. Tulevan helmikuun 29 päivänä Ähtärissä hiihdettävällä SuomenselänSatasella otetaan osanottajille aika, mutta virallista tulosluetteloa ei julkaista.

SuomenselänSatanen tunnettiin aluksi pelkästään sadan kilometrin hiihtona. Tapahtumassa on nyt muutaman edellisvuoden tyyliin myös matkat 25 ja 50 kilometriä sekä neljän henkilön joukkuehiihto, jossa jokainen joukkueen jäsen hiihtää 25 kilometriä. Sadan kilometrin matka on tietenkin edelleen yhtenä matkavaihtoehtona.

Hiihtotapahtuman järjestävän SuomenselänSatanen ry:n puheenjohtaja Martti Vainio sanoo täydet sata kilometriä hiihtäviä kuntoilijoita olevan tänä päivän kohtalaisen vähän, joten valtaosa hiihtäjistä valitsee 50 tai 25 kilometrin matkan.

  • Neljän henkilön joukkuehiihdon suosio on yllättänyt myönteisesti. Joukkuehiihto on hyvä tapa järjestää työpaikan, kaveriporukan, yhdistyksen tai seuran yhteinen hetki kuntoillen. Joukkue voi hiihtää koko matkan porukassa tai yhtä hyvin jokainen voi hiihtää itselle parhaiten sopivaa vauhtia.
  • Viidenkymmenen kilometrin matka on hyvä kuntoilureitti hieman enemmän hiihtoa ja ylipäätään kuntoilua harrastaville.
  • Sadan kilometrin hiihtäjät kiertävät Myllymäen Kellomäen reitin kaksi kertaa. Hiihtämällä 100 kilometriä pääsee jäseneksi ”Satasen” kerhoon, jossa on nyt 90 jäsentä. Sadan kilometrin matkan maksimiaika on 11 tuntia. Huollot ja tankkaukset huomioiden pitää hiihtää koko matka noin 10 km/h vauhtia.

Järjestelyt kohdillaan

Helmikuun viimeisenä päivänä hiihdettävän kuudennen SuomenselänSatanen -hiihtotapahtuman järjestelyt ovat kohdillaan. Vaikka lunta ei eteläisessä Suomessa liiemmin ole, silti Ähtärin hiihtoreitistä osa oli jo ennen joulua hiihtokelpoisessa kunnossa. Lunta toki tarvitaan lisää ja järvien pitää jäätyä kunnolla, jotta hiihto koko reitillä onnistuu. Talven tuloon Ähtärissä luotetaan.

  • Hiihdon keskuspaikka on edelleen Hotelli Mesikämmen, ja ladut noudattavat melko tarkoin hiihtäjille tutuksi tulleita reittejä.
  • Vaikka Suomenselän Satanen on kuntohiihto, niin osanottajapalkinnot ovat tasokkaat. Osanottomaksua vastaan jokainen hiihtäjä saa huollon reitin varrella, ruokailun, pääsylipun kylpylään ja on mukana runsaiden palkintojen arvonnassa. Sadan kilometrin hiihtäjät saavat lisäksi kehystetyn kunniakirjan ja hiihtäjäprofiili-muistoesineen, hiihdon järjestäjät Sauli Hetekorpi, Kalevi Leinonen, Petri Pekkala, Janne Muhonen ja Osmo Sivén selvittävät.

Suomenselän Sataselle pääsee mukaan edullisemmin ilmoittautumalla ennakkoon 21.2. mennessä, jolloin osanottomaksu on 25 kilometrin matkalle 40 euroa, 50 kilometrille 60 euroa ja 100 kilometrin matkalle 80 euroa. Ilmoittautumalla hiihtopäivän aamuna pääsee toki mukaan, mutta silloin maksut ovat hieman korkeammat.

Perhetapahtuma mietintämyssyssä

Hiihdon järjestäjien tavoitteena on rakentaa Ähtärin matkailukeskukseen helmikuun viimeiseksi päiväksi perhetapahtuma, jotta suksikansan lisäksi myös muille perheenjäsenille olisi monipuolinen palvelutarjotin. Olosuhteet perhetapahtumalle ovat oivalliset, kun pandat, eläinpuisto ja hotellin palvelut ovat matkailukeskuksessa valmiiksi.

  • Helmikuun viimeinen viikonvaihde on osa hiihtolomaviikkoja, joten koko perheelle on hyvä olla ohjelmaa. Etenkin lapsille pitää kehitellä jotain menokohteita ja tapahtumia.

« Takaisin