Asko Sippolan vierellä kilpailukeskuksessa on mallirasti, jos ovat Emit -leimasin, koodi ja rastilippu oikeilla kohdillaan.

Asko Sippolan vierellä kilpailukeskuksessa on mallirasti, jos ovat Emit -leimasin, koodi ja rastilippu oikeilla kohdillaan.

Pyöräsuunnistuksen MM-mitalit ratkotaan Etelä-Pohjanmaalla

10.6.2021

Kilpailujen keskuspaikka Kuortaneen urheiluopisto. Lauantaina käynnistyvissä kisoissa mukana 16 maan edustajat.

Taisto Järvinen

Merkittävä tunnustus eteläpohjalaiselle urheiluosaamiselle ovat ensi lauantaina käynnistyvät pyöräsuunnistuksen MM-kisat. Kilpailukeskuksena toimii Kuortaneen urheiluopisto. Pyöräsuunnistuksen MM-kisoissa kilpaillaan viisi eri matkaa, joista kaksi ajetaan Kuortaneen maastoissa, kaksi Seinäjoella ja yksi Alajärven Lehtimäellä. MM-kisojen kilpailullisista järjestelyistä kantavat vastuun Kuortaneen Kunto, Seinäjoen Rastijussit ja alavutelaisseura Rastiketut.

Kilpailujen avajaisseremonia on huomenna perjantaina. Ensimmäinen kilpailu on lauantaina kisattava yhteislähtö, joka ajetaan Kuortaneella. Sunnuntaina on vuorossa sprintti -kilpailu Seinäjoella ja maanantaina ajetaan keskimatka Lehtimäellä. Tiistai on kilpailujen välipäivä. Tauon jälkeen kilpaillaan pitkän matkan MM-mitaleista Kuortaneella. MM-viestit ja loppuseremonia päättävät kilpailurupeaman 17.6. Seinäjoella.

Kilpailujen johtaja Timo Laurila sanoo, että mukana ovat kuudentoista maan pyöräsuunnistajat.

  • Ilman ihmisten liikkumista rajoittanutta koronapandemiaa olisi osanottajamaita kisoihin tullut enemmän. Onneksi tilanne on helpottunut ja kilpailut voidaan järjestää. Osanottajia on yhteensä noin 170.
  • Joukkueet käyvät kotimaissaan koronatesteissä ja tultuaan Helsinkiin he käyvät testissä uudestaan. Kuortaneelle maajoukkueet tulevat karanteenissa, kunnes saavat negatiivisen tuloksen Helsingin testistä. Urheilijat ovat kuplissaan Kuortaneen Urheiluopistolla. Joukkueet eivät ole tekemisissä ulkopuolisten kanssa. Yleisöä ei päästetä seuraamaan kilpailuja, Laurila listaa.

Maastot tasapuolisesti

Oleellista suunnistuksessa on se, että maastot ovat tasapuolisen tuntemattomia kaikille kilpailijoille. Kuortaneella tasapuolisuus hoituu hyvin, kun massalähdön maastossa on pyöräsuunnistettu vain iltarastitasolla. Pitkän matkan maasto Kuortaneella on pyöräsuunnistajille täysin uusi.

Kuortaneella ajettavien MM-kisojen hyväksi pitkän työrupeaman tehnyt Asko Sippola sanoo massakilpailun kartan olevan noin seitsemän neliökilomerin alueelta. Pitkän matkan kisamaasto on kaksitoista neliökilometriä. Lisäksi harjoitusalueelta on pitkän matkan alueen suuruinen kartta.

  • Kilpailujen käytännön valmistelut alkoivat siitä, kun kysyttiin lähes kolmeltasadalta maanomistajalta luvat ajaa polkuja ja tietä heidän maillaan. Kartat ovat Kimmo Viertolan ja Ari Kestin käsialaa. Massakilpailun ratamestari on Mika Häkkinen ja pitkän matkan Niko Latva.
  • Sääolosuhteet ovat tehneet omat vivahteensa. Viime kesänä tehtyjä uraluokituksia on jouduttu muuttamaan keväällä märän maaston johdosta ja vielä maaston kuivuttua. Kansainvälinen valvoja, joka on Venäjältä, sanoi, että näissä kisoissa on maastosta otettu irti kaikki mahdollinen.
  • Maastoon tulee 25 – 40 rastia kilpailua kohti, johtuen kilpailun luonteesta ja ratojen pituuksista. Jokaiselle rastille tulee kaksi ”keppiä”, joissa molemmissa on sama varustus; leimasin, koodi ja rastilippu. Pyöräsuunnistuksen MM-kisoissa on nyt ensimmäisen kerran käytössä uusi Emit -leimasin, joka leimaa jopa noin 1,5 metrin etäisyydeltä.

Asko Sippolan päävastuualueena kilpailujen aattona on kilpailukarttojen printtaaminen ja kontrolli, että kartat ovat juuri sellaisia kuin säännöt edellyttävät ja että ne ovat yhdenmukaisia. Sippola tulostaa Kuortaneen kilpailujen karttojen lisäksi myös Rastijussien ja Rastikettujen MM-kisakartat.

Urheiluopisto isossa roolissa

Kuortaneen kilpailujen johtaja Antti Lassila kiteyttää kilsajärjestelyt sanomalla, että Kuortaneen Urheiluopisto on avain isojen kilpailujen järjestämiseen.

  • Emme pystyisi järjestämään tämän tason kilpailuja ilman opiston mukanaoloa. Ensinnäkin nykytilanteessa vaadittava kupla olisi mahdottomuus ilman urheiluopistoa. Normaaliolosuhteissakin olisi iso ongelma järjestää kansainvälisten maajoukkueiden majoitukset, ruokailut ja muu huolto sillä tasolla, jolla opiston sen pystyy organosoimaan.

Kilpailujen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja on Tapio Korjus.

MM-pyöräsuunnistuksissa Suomea edustavat lehtemme jakelu- ja lähialueen urheilijoista Antonia Haga OK Botnia, Ruska Saarela Kokkolan Suunnistajat ja Eveliina Välimaa Vaasan Suunnistajat sekä André Haga OK Botnia, Teemu Kaksonen Ylistaron Kilpa-Veljet, Jussi Laurila Jalasjärven Jalas ja Pekka Niemi Kankaanpään Suunnistajat. H20 ja D20 sarjoissa ovat jyväskyläläiset Siiri Rasimus, Lotta Voutilainen ja Simo Klemettinen.

Pyöräsuunnistuksen MM-kilpailuja on järjestetty vuodesta 2002 lähtien. Suomessa kisat ovat nyt toisen kerran. Ensimmäiset järjestettiin vuonna 2006 Liperissä.

« Takaisin