Olli Pollari Lapua rallin voittajana ja suomenmestarina maalissa. (kuva Vesa Rauhala)

Olli Pollari Lapua rallin voittajana ja suomenmestarina maalissa. (kuva Vesa Rauhala)

Olli Pollari rallin juniorien Suomenmestari

20.10.2016

Olli Pollari rallin juniorien Suomenmestari

Alavuden urheiluautoilijoitten Olli Pollari voitti BMW 325:lla 8.10. Lapualla ajetun tämän kauden viimeisen RSJM-sarjan osakilpailun ja varmisti samalla suomenmestaruuden. Arttu Asunmaa oli osakilpailun toinen, Miikka Saari kolmas ja Henri Hokkala neljäs.

 ”JunnuSM”-sarjaa on ajettu vuodesta 1969 lähtien, jolloin voittoon ajoi Markku Alen. Voittajia ovat olleet mm. Jari Latvala 1983, Markus Grönholm 1988 ja Alavuden Teemu Asunmaa 2011.

Lapuan kilpailuun lähdettäessä asetelma oli tiukka, sillä neljällä kuljettajalla oli vielä mahdollisuus mestaruuteen. Heti ensimmäisellä erikoiskokeella Ollin kanssa sarjakärjessä ollut Raision Jarko Mäkelä kaatoi autonsa, mikä muutti Ollin lähtöasetelmat ralliin täysin eli pakkovoiton sijaan oli ajettava varmistellen ja pitää sarjassa kolmantena ollut Honda Type R:llä ajava Tikkakosken Henri Hokkala takana.

Kilpailu lähti hyvin liikkeelle. Ennen taukoa ajettiin kolme erikoiskoetta, kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella Olli oli nopein ja kolmannella toiseksi nopein jääden ainoastaan 0,2 sekuntia neliveto Mitsulla ajaneelle Miikka Saarelle. Huoltotauon jälkeen Olli lähti ajamaan kieli keskellä suuta keskittyen ainoastaan sarjatilanteeseen ja Hokkalaan. Erikoiskoesijoitukset olivat toinen, toinen ja kolmas.  

Lopulliset SM-pisteet olivat kärkikolmikon osalta Olli Pollari 79, Henri Hokkala 70 ja Mika Ruohio 60 pistettä.

Kausi alkoi tammikuussa Heinolasta, jossa tuloksena oli kipakassa -25 asteen pakkasessa selvä voitto. Pakkanen kuitenkin söi tehokkaan bemarin renkaat ja kyseenalaisti jopa lähdön seuraavaan helmikuun lopulla ajettavaan Limingan osakilpailuun.

Limingassa Olli taisteli kuluneilla renkailla minkä pystyi, mutta joutui taipumaan ensimmäisessä osakilpailussa keskeyttämään joutuneelle ja samalla renkaitaan säästäneelle vahvasti Opel Astralla ajavalle Laihian Henri Niemelle ja tuloksena oli toinen sija.

Talvikaudelle sarjassa on käytettävissä ainoastaan kuusi rengasta, mikä on varsinkin ison luokan autoille liian vähän.

Kolmas ja samalla kesän ensimmäinen osakilpailu ajettiin toukokuussa sateisessa Perniössä, missä kisa päättyi BMW M3:lla ajavan Härmän Anssi Valkosen kanssa ajetun tiukan taistelun jälkeen jälleen voittoon.

Neljäs osakilpailu ajettiin pitkän kesätauon jälkeen elokuun puolessa välissä Kiteellä, jossa neljä sarjan kärjessä lähes tasapisteissä taistelevaa kuljettajaa joutui keskeyttämään tekniseen vikaan eikä sarjataulukkoon tullut muutoksia. Jarko Mäkelä ja Olli Pollari 58 pistettä, Henri Hokkala 56 pistettä ja Anton Lauren 52 pistettä. Tässä asetelmassa sitten lähdettiinkin viimeiseen osakilpailuun Lapualle.

Nyt kauden jälkeen olisi tärkeää saada nykyinen auto myytyä, niin voisi suunnitella yleisen luokan SM-sarjaan soveltuvaa kalustoa ja rahoitusta ainakin joihinkin SM-sarjan kilpailuihin.

« Takaisin