Jari Ahola puussa seuraa Sanna Järvensivun, Sanna Viitasen ja Helena Vuorenmaan lähtöä puukiipeilyyn. Kesäkauden avauksessa 1.6. päästään kiipeilyyn paneutumaan perusteellisemmin.

Jari Ahola puussa seuraa Sanna Järvensivun, Sanna Viitasen ja Helena Vuorenmaan lähtöä puukiipeilyyn. Kesäkauden avauksessa 1.6. päästään kiipeilyyn paneutumaan perusteellisemmin.

Nuorisokeskus Marttisella toimintaa neljännesvuosisata

3.5.2018

Jari Ahola puussa seuraa Sanna Järvensivun, Sanna Viitasen ja Helena Vuorenmaan lähtöä puukiipeilyyn. Kesäkauden avauksessa 1.6. päästään kiipeilyyn paneutumaan perusteellisemmin.

Taisto Järvinen

Nuorten osallistaminen pääteema myös juhlavuonna

Nuorisokeskus Marttisella Virroilla tulee toiminnan aloittamisesta tänä vuonna täyteen 25 vuotta. Juhlavuonna toiminnan keskiössä on tuttuun tyyliin nuorten osallistaminen. Toiminnan päätemana nuorten osallistaminen on ollut koko neljännesvuosisadan toiminnan ajan. Suomen Nuorisokeskusyhdistys täyttää 25 vuotta samaan aikaan Marttisen kanssa.

Juhlavuosi Marttisessa pitää sisällään lukuisan määrän Nuorisokeskuksen omia tapahtumia. Lisäksi on merkittävän runsaasti toisten toimijoiden kanssa yhteistyössä toteutettavia tapahtumia. Kaikissa tapahtumissa näkyy 25 vuoden toiminta.

Myynti- ja markkinointipäällikkö Jari Ahola sanoo tulossa olevan äitienpäiväbrunssin olevan lähin merkkivuoden tapahtuma. Antintaloon katetaan kaksi kattausta Marttisen omaan keittiön voimin. Samalla halutaan edistää brunssikulttuuria paikallisesti.

  • Juhannus on Virroilla tärkeä juhla, onhan Virrat Suomen virallinen juhannuskaupunki. Juhannusmarkkinat järjestetään tangoteemalla. Vihtasauna on Marttisessa lämpimänä kello 10-16 ja saunan terassilla soi hanurimusiikki. Juhannuslounas Antintalolla kuuluu myös juhannuksenviettoomme.
  • Muita tärkeimpiä juhlavuoden tapahtumia ovat kaupungintalon Virinä-galleriaan tuleva näyttely 25 vuoden toiminnastamme. Kanootsialaiset on uusi tapahtuma elokuussa, ja silloin vietetään kanoottivajan vihkiäisiä. Syksyllä on avoimien ovien päivä kaikissa Suomen Nuorisokeskuksissa. Virallinen vuosijuhla Marttisessa on joulukuun 8. päivänä.

Mukana jo suunnittelussa

Kun puhutaan nuorten osallistamisesta, niin Marttisessa se tarkoittaa nuorten oloa mukana jo tapahtumien suunnitteluvaiheessa.

Nuorisopalvelupäällikkö Sanna Järvensivu nostaa esille kuluvan vuoden tapahtumista alueellisen metsäteemapäivän 8. – 9. toukokuuta, jolloin Marttiseen tulee yli 300 yläkoulun oppilasta opettajineen useita lähipitäjistä. Alueellinen kalastusleiri on vuorossa kesällä yhteistyössä Virtain Urheilukalastajien ja Hämeen vapaa-ajankalastajien kanssa.

  • Järjestämme Virtain kaupungin ja Ruoveden kunnan sekä muiden toimijoiden kanssa kesätapahtumat. Ruovedellä tapahtuma on kesäkuussa otsikolla STARTTI stoppi eli kesäloman alku sekä Virroilla elokuussa kesäloman loppumisen merkiksi otsikolla startti STOPPI. Molempiin tapahtumiin haastetaan mukaan myös muiden kuntien nuoria.

Asiakaspalvelupäällikkö Sanna Viitanen muistuttaa Perinnekylän kesäkauden avauksesta 1.6. jolloin on tarjolla monia elämyksiä jäätelöuutuuksista puussa kiipeilyyn. - Olemme mukana myös Pirkanmaalla järjestettävien ympäristötorien Virtain tapahtumassa.

Eurooppalainen laatumerkki toiveena

Nuorisokeskus Marttinen hakee Euroopan Neuvostolta Eurooppalaista laatumerkkiä, jonka saaminen edellyttää 15 kriteerin täyttymistä.

Toimitusjohtaja Helena Vuorenmaa sanoo Laatumerkin itsearvioinnin olevan parhaillaan menossa.

  • Juhannusviikolla meille tulee arviointiryhmä, joka arvioi kriteerien täyttymisen. He tekevät raportin ja heidän kanssa neuvotellaan jatkosta, jotta saisimme laatumerkin. Se sopisi meille erinomaisesti nimenomaan juhlavuonna.
  • Eurooppalaisten Nuorisokeskusten laatumerkkejä on Suomessa vain yksi, Villa Elballa Kokkolassa. Euroopassa niitä on myönnetty yhteensä yksitoista.
  • Laatumerkin kriteerien täyttäminen on kunnianhimoista työtä, ja se velvoittaa jatkossa kehittämään toimintaa edelleen, Helena Vuorenmaa kiteyttää.

Nuorisokeskus

Marttinen

Herrasentie 16

34800 Virrat

03 485 1900

www.marttinen.fi

« Takaisin