Kari Vainion takana olevista isoista ikkunoista avautuva maisema Hankavedelle on silmiä hivelevä talvella ja kesällä.

Kari Vainion takana olevista isoista ikkunoista avautuva maisema Hankavedelle on silmiä hivelevä talvella ja kesällä.

Naava Chalet -lomahuoneistot valmiina Ähtärin matkailualueella

23.2.2017

Kari Vainion takana olevista isoista ikkunoista avautuva maisema Hankavedelle on silmiä hivelevä talvella ja kesällä.

  • Korkeatasoinen asuminen kuuluu osana matkailualueen ripeään kehitykseen

Taisto Järvinen

Ähtärin matkailukeskuksen kehittymiselle ja asiakasmäärien kasvulle luodaan jatkuvasti uusia ponnistusalustoja. Tuorein kehitysaskel Ähtärissä on Naava Chalet -lomahuoneistojen valmistuminen. 4-kerroksinen hirsirakennus sijaitsee matkailualueen keskeisellä paikalla Ähtäri Zoon, Hotelli Mesikämmenen ja Naava Resortin läheisyydessä. Kuusitoista lomahuoneistoa on luovutettu suunnitelmien mukaisesti kuluvan vuoden tammikuussa.

Naava Chalet -lomahuoneistot edustavat uudenlaista puukerrostalorakentamista parhaimmillaan. Kerrosalaltaan lähes 1200 neliömetrin hirsirakennuksen lounaan-lännen suuntaan oleva sivu on valtaosin isoja ikkunoita, joten maisema läheiselle Hankavedelle ja pitkälle järven yli avautuu jokaiseen huoneistoon.

Uudiskohteen rakennuttajana toimineen Naava Villas Oy:n toimitusjohtaja Kari Vainio sanoo lomahuoneistojen olevan kooltaan 43 – 108 neliömetrin kokoisia.

  • Rakentamisen jälki on todella korkealaatuista. Puupintoja on saatu hyvin esille, joka ei ole itsestään selvää puukerrostaloissa palomääräysten vuoksi. Hirsipinnat seinissä, palkistot, katot ja käsin veistetty tammilautaparketti kaikissa huoneistoissa ovat osoitus onnistuneesta puun käytöstä rakentamisessa.
  • Keittiöiden ja kylpyhuoneiden kalustus ovat laadukkaita ratkaisuja. Suurten lasipintojen suojaukseen auringolta on asennettu sähkökäyttöiset ulkopuoliset screenverhot, jotka samalla estävät näkyvyyden sisälle pimeällä.
  • Naava Chalet -lomahuoneistoista valtaosa on myyty, mutta myytäviä löytyy vielä muutama. Kysyntä on ollut hyvää ja neuvotteluja käydään, joten nyt kannattaa olla liikkeellä, mikäli haluaa lomahuoneiston Ähtäristä ennen Pandojen tuloa, Kari Vainio sanoo.

Paikallista osaamista

Naava Chalet on erinomainen esimerkki paikallisesta rakentamisen taidosta. Honkatalot ovat tehneet arkkitehtisuunnittelun ja talon runkotoimituksen. Kohteen pääurakoitsijana toimi Rakennus Tikkamäki Ähtäristä. Paikallista osaamista ovat myös Koneyhtymä Tapanaisen maansiirtotyöt sekä Ähtärin Vesi ja Lämpö Oy:n lvi-työt ja Juha Vuorimaan sähköurakointi. Rakennuskohteen valvojana on toiminut Timo Nyyssölä.

  • Vuoden pituinen rakennusprojekti on vaatinut kaikilta osapuolilta paljon, mutta tulokseen voidaan olla hyvin tyytyväisiä.
  • Naava Resort -huviloiden ja nyt valmistuneen puukerrostalon jälkeen Naava Villas Oy:llä on matkailualueella rantatontti, jossa rakennusoikeutta 500 neliömetriä. Tavoitteena on rakentaa sinne kaksi huvilaa omilla rantasaunoilla tämän vuoden aikana. Myyntiin ne tulisivat 1/6- osina lähiaikoina.

Kari Vainio on hyvillä mielin Ähtärissä vallitsevasta kehityksestä ja hyvästä yhteistyöstä. Valoisana hän näkee matkailualueen kasvavan suosion ja lisääntyvät asumisen tarpeet.

Lisätietoja:

Naava Villas Oy/

Kari Vainio

040 560 8455

(Sähköpostiosoitteet vaativat JavaScript-tuen)

« Takaisin