Lauantaina 27.4. Hotelli Alavudessa esiintyy rocklegenda Michael Monroe.

Lauantaina 27.4. Hotelli Alavudessa esiintyy rocklegenda Michael Monroe.

Michael Monroe Hotelli Alavudessa lauantaina

24.4.2024

Tätä on odotettu - rocklegenda Michael Monroe saapuu kevään klubikiertueellaan Hotelli Alavuteen lauantaina 27.4.2024.

Michael Monroe on yksi historian menestyneimmistä suomalaismuusikoista, jota mm. Wall Street Journal on kutsunut maailman kunnioitetuimmaksi rock-tähdeksi. Energisen ja omaa tietään kulkevan rocktähden ura alkoi vuonna 1979 perustetun Hanoi Rocksin solistina. Monien maailmanmaineeseen nousseiden yhtyeiden esikuvana toimineen Hanoi Rocksin hajottua vuonna 1984, siirtyi Monroe menestyksekkäälle soolouralle.

Viimeiset reilut kymmenen vuotta Monroe on tehnyt yhteistyötä huippulahjakkaan bändin kanssa, jossa ovat mukana Sami Yaffa (Hanoi Rocks, New York Dolls), Karl Rockfist (Glenn Danzig, Joan Osborne), Rich Jones (The Ginger Wildheart Band, The Black Halos) ja Steve Conte (New York Dolls, The Crazy Truth).

Lauantain keikan showtime on noin klo 23.00 ja jatkot alakerrassa samalla lipulla klo 04.30 saakka. Liput ovat myynnissä ennakkoon Tiketissä ja niitä voi ostaa myös ovelta.

Kevät täynnä kotimaisia huippuartisteja

Hotellin keväässä on nähty nimekkäitä esiintyjiä Suomen huipulta. Legendaarisen keikkapaikan estradille on vielä tulossa toukokuussa Tuuli sekä koulujen päättäjäispäivänä on tarjolla kaksi Lauri Haavin keikkaa, joista alkuillan keikka on ikärajaton.

Ennakkoliput kaikille keikoille myy Tiketti ja lippuja saa myös ovelta. - Liput kannattaa kuitenkin hankkia jo hyvissä ajoin ennakkoon, vinkataan hotellilta.

Suositut päivällisbuffetit jatkuvat

Jos valmiiseen ruokapöytään istahtaminen houkuttaa, lauantaina kannattaa suunnata kohti hotellia. Herkullisesta päivällisbuffetista nautitaan tuttuun tapaan klo 16-20. Pöytävaraukset voi tehdä puhelimitse p. 010 770 7003 tai (Sähköpostiosoitteet vaativat JavaScript-tuen)

« Takaisin