Mesikämmen Challenge haastaa jälleen seikkailijoita Ähtärissä

22.6.2017

Mesikämmen Challenge haastaa jälleen seikkailijoita Ähtärissä

 

Neljättä kertaa 15.7.2017 järjestettävä Mesikämmen Challenge tarjoaa jälleen mahdollisuuden haastaa itseään niin henkisesti kuin fyysisesti. Kilpailu on niin sanottu multisport-kilpailu, jossa edetään kartan kanssa maastoon merkitsemätön reitti läpi useilla eri etenemistavoilla. Lajeina ovat perinteisesti juoksu, (maasto)pyöräily ja melonta, joiden lisäksi kilpailuissa on mukana erilaisia voimaa, nokkeluutta tai tarkkuutta vaativia quest-tehtäviä.

 

”Edellisvuosien palautteen perusteella tänä vuonna sarjoja on yksi enemmän, jonka tavoiteaika on noin 3 tuntia ja joka on selkeästi tarkoitettu lajiin tutustuville kuntoilijoille. Vastaavasti kilpailun pääsarjaa on pidennetty 12 tunnin mittaiseksi ja kilpailu käydään suureksi osaksi yöaikaan, mikä tekee kilpailusta yhden Suomen haastavimmista ja raskaimmista, lisäksi tarjolla on näiden väliin haastavuudeltaan osuva 6 tunnin sarja”, kertoo kisamestari Petri Jykylä. Kilpailuun voi ilmoittautua 30.6. saakka osoitteen http://www.sappionveikot.fi/mesikammenchallenge kautta. Kilpailun järjestäjänä toimii Ähtäriläinen seikkailuseura Sappion Veikot ry.

« Takaisin