MM Rally Teamin ensi kauden kaluston julkistamistilaisuudessa kävi vieraita soppalautaset laskien noin 400. Myös siitä syystä huollosta Ari Rantala (vas), Kari Noppa, Pekka Jaakkola ja Timo Rajala olivat tyytyväisiä. Samoin tietysti oikealla poseeraava kolme sukupolvea eli Arttu, Marko ja Veikko Mänty.

MM Rally Teamin ensi kauden kaluston julkistamistilaisuudessa kävi vieraita soppalautaset laskien noin 400. Myös siitä syystä huollosta Ari Rantala (vas), Kari Noppa, Pekka Jaakkola ja Timo Rajala olivat tyytyväisiä. Samoin tietysti oikealla poseeraava kolme sukupolvea eli Arttu, Marko ja Veikko Mänty.

Marko Mänty palaa pikataipaleille tehtaan kilpailuosaston Skodalla

1.12.2016

Marko Mänty palaa pikataipaleille tehtaan kilpailuosaston Skodalla

Karisamuli Korpela, teksti ja kuvat

Kauhajoella vuodesta 2002 autokorjaamotoimintaa MM-Autohuolto -nimellä harjoittanut Marko Mänty tunnetaan myös ralliautoiluharrastuksestaan, jossa on yltänyt menestyksellisten juniorivuosien jälkeen myös yleisessä korkealle Suomen mestaruutta myöden. Lisäksi hänet tiedetään lukuisista ulkomailla ajetuista ralleista ja varsinkin menestyksistä Vironmaalla.

Männyn 1994 perustaman MM Rally Teamin vuonna 2001 alkaneiden SM-rallien viimeisin täysipainoinen kausi ajoittuu vuoteen 2013, jolloin Honda Civic Type-R sai pitkään yhdessä kisanneelta autokunta Marko Mänty & Joni Mäkelältä kyllä vauhdikkaita käskyjä, mutta auton tekniikka petti turhan usein. Kausi päättyi kuitenkin upeaan voittoon päätösrallissa, joka kisattiin Castrolin isännyydessä Tampereella.

Viime vuonna MM Autohuolto muutti Kauhajoen kaupungin keskustassa uusiin tiloihin ja niissä kiireissä myös enempi autourheilu jäi taustalle. Mänty piti kuitenkin jo sitä ennenkin liekkiä yllä muutamilla ralleilla joko Mäkelä tai joku muu vierellään ja tämä Sotkan Moottoristadionin kasvatti ehti käydä sarjan ulkopuolisena parissa rallicrossin SM-kilpailussakin A-finaalia myöden.

Honda pidettiin siis edelleen tallissa ja kun se silloin tällöin napattiin sieltä ralliin tai rallisprinttiin, paluumatkalle lähdettiin pääsääntöisesti runsaiden tuliaisten kanssa. Kuten viimeksi kevättalvella, kun Mänty ja kartturinsa Ari Rantala istuivat samaan kajuuttaan 22 vuoden tauon jälkeen ja voittivat Jurva-rallin.

-Se edellinen kerta oli edellisessä Jurva rallissa, joka nyt siis herätettiin taas henkiin, Mänty muistutti voittajahaastatteluissa. 

Skodan pajalta RS viitonen   

Nyt on jonkinasteisen hiljaiselon vaihe takana, sillä MM Autohuolto / MM Rally Team esitteli suurelle yleisölle paitsi toimitilojaan mm. uusine 3D-kameratekniikkaa hyödyntävine nelipyöräsuuntauslaitteineen, myös uuden ajokin, jolla lähdetään kisaamaan ralli SM-sarjaa 2017 luokassa 1. Se on Skodan kilpailuosaston pajalla Tsekissä rakennettu Skoda R5 eli turbotettu 1620 kuutiosentin nelisylinterinen, josta tehoja löytyy 205 kilowattia (279 hp) ja vääntöä huipussaan 420 newtonmetriä.

-Nelivetoisena tämä on varma käskytettävä ja uskon, että totumme tähän pian, kertoo Mänty 5-lovisella, manuaalilla sequential -vaihteistolla varustetusta.

-Tuskin koskaan olemme lähteneet SM-sarjaan näin hyvillä taustoilla. hän lisää tyytyväisenä ja nälkäisenä mainiten yhteistyötahot ja 24/7 toimivan, ammattimaisen huoltotiimin, jolla on myös tehtaan autosport-osaston tuki ja know-how takanaan.

-Heti SM-sarjan auettua aloitellaan, vastaa Mänty kyselyihin ensimmäisestä kilpailusta tarkoittaen Rovaniemen ja ympäristön SM-avausta, perinteistä Arctic Lapland Rallya 26-28. tammikuuta.

Sinne matkannee tiimin yhteistyötahoja, joita on JRT-Racing/Jurva, Maakunnan Auto/Seinäjoki, SVH.fi/Kauhajoki , Toyota P. Hautaviita/Kauhajoki sekä Rantalan Huvila ja Puutyö/Jurva.

 

MM Rally Team

Kenttätie 6 61800 Kauhajoki

+358 400 826 190

mmrallyteam.com

(Sähköpostiosoitteet vaativat JavaScript-tuen)

 

« Takaisin