Ville Salmi Oulusta käynnistämässä YAK 55M -taitolenkokoneen pienoismallia

Ville Salmi Oulusta käynnistämässä YAK 55M -taitolenkokoneen pienoismallia

Mallilennokkien SM-osakilpailut Seinäjoella

21.7.2016

Mallilennokkien SM-osakilpailut Seinäjoella

Seinäjoen lennokkikerho RC-AIRCLUB ry järjestää jälleen radio-ohjattavien mallilennokkien SM-osakilpailut Kurjennevan lennokkikentällä tulevana viikonloppuna 23.7.

Mallilennokit ovat siipien kärkiväliltään yleensä 1,5-3m luokkaa, eli aivan pienistä lennokeista ei ole kysymys. Moottoreina käytetään kaksi- ja nelitahtisia metanolimoottoreita, bensamoottoreita ja sähkömoottoreita ja lennokit ovat muutenkin tekniikkaa pullollaan. Kaikki kilpailukoneet on rakennettu jonkin olemassa olevan tai olleen oikean lentokoneen lentäviksi pienoismalleiksi, joten kentällä voi nähdä niin todellisten koneharvinaisuuksien malleja kuin tutumpia yleisilmailukoneitakin.

Seinäjoen lennokkikerhosta osallistujia on tulossa näillä näkymin neljä tai viisi, joten meillä on hyvä osanotto omasta kerhosta, kilpailunjohtaja Tomi Kohtanen kertoo. Mallilennokit ovat vähän pidemmälle ehtineiden harrastajien suosiossa, joten yleensä kaikilla kilpailijoilla on jo vuosien kokemus lennokkien rakentamisesta ja lennätyksestä, Kohtanen jatkaa. Mallilennokin lennättäminen ei välttämättä ole yhtään sen vaikeampaa kuin tavallisen harrastelennokinkaan, mutta kun konetta rakennetaan vaikkapa satoja tunteja ja siihen hankintaa useiden satojen tai jopa tuhannen euron arvosta tekniikkaa, moottoreita jne. niin kokonaisuus on omistajalleen arvokas ja sitä halutaan myös lennättää tarkasti ja turvallisesti, Kohtanen summaa.

Kilpailut alkavat lauantaina klo 10 ja kestävät noin klo 18:aan ja kentälle on vapaa pääsy. Sunnuntai 24.7. on varapäivä, joka käytetään mikäli säätila, esim. sade, estää kilpailulennätykset lauantaina.

 

« Takaisin