Niina Mäntymies (vas.), Liisa Pihlaja, Anneli Aho ja Kaija Övermark olivat jo hyvissä ajoin Loiskeiden tunnelmissa.

Niina Mäntymies (vas.), Liisa Pihlaja, Anneli Aho ja Kaija Övermark olivat jo hyvissä ajoin Loiskeiden tunnelmissa.

Lokakuun Loiskeet kutsuvat Kuortaneelle

29.9.2016

Niina Mäntymies (vas.), Liisa Pihlaja, Anneli Aho ja Kaija Övermark olivat jo hyvissä ajoin Loiskeiden tunnelmissa.

Tomi Olli

Jo legendaariseksi muodostunut pelimannitapahtuma Lokakuun Loiskeet järjestetään 30.9.-2.10. Kuortaneen Urheiluopistolla. Tänä vuonna 27. kertaa toteutettavat karkelot toivat aiemmin tunnelmaa syksyyn Lappajärven Kivitipussa.

- Nyt on tosiaan edessä ensimmäinen kerta uudessa ympäristössä. Olo on kuitenkin erittäin luottavainen, sillä Urheiluopisto tarjoaa erinomaiset puitteet tapahtumalle. Uskon, että edessä on ikimuistoinen ja hyvää mieltä tuova viikonloppu, toteaa ohjelmavastaava Anneli Aho.

Lokakuun Loiskeiden ohjelmasta vastaa neljättä kertaa Spelit ry. Tällä kertaa mukaan on tulossa noin 350 esiintyjää.

- Esiintyjämäärä on kasvanut koko neljän vuoden mukanaolomme ajan. Tulevan viikonlopun kattaus on todella monipuolinen, sillä esiintyjiä riittää nuorista konkareihin sekä yksinsoitoista isoihin kokoonpanoihin, Aho toteaa.

Liikettä tanssijalkoihin

Viikonlopun aikana on myös helppo laittaa jalalla koreasti, sillä mukana on kymmenen tanssiorkesteria sekä yli viisikymmentä esiintyjäryhmää.

- Tarjolla on myös päivätanssit, jotka alkavat lauantaina kello 12. Soitosta vastaa muun muassa tämän vuoden Speliyhtye Airin Spelarit. Yksi viikonlopun kohokohdista on myös lauantaina kello 20 alkava Kauko Käyhkön 100-vuotistunnelmakonsertti, Aho listaa.

Lokakuun Loiskeissa on mukana myös viisi mestaripelimannia: Usko Välimäki, Heikki Lahti, Teijo Aho, Aukusti Viitanen sekä Airi Hautamäki.

- Niin he kuin muutkin esiintyjät saavat varmasti aikaan aidon pelimannitunnelman, missä viihtyvät kaikenikäiset tapahtumavieraat, Aho vakuuttaa.

Kaunis luonto ja maittavaa ruokaa

Loiskeiden vieraista pidetään Kuortaneen Urheiluopistolla hyvää huolta. Myyntineuvottelija Kaija Övermark uskoo musiikkiväen viihtyvän kauniissa maisemissa.

- Olen siitä varma. Viikonloppuun on tilattu myös syksyisen raikasta säätä, eli mikäs täällä on soittajan soitella, Övermark hymyilee.

Nälkäkään ei pääse Loiskeissa iskemään, sillä tarjolla on muun muassa tapahtumaa varten räätälöity Loiske-menu.

- Siihen kuuluu yhtenä osiona maukas kuhakeitto, mikä sopii hyvin rantamaisemiin, hymyilee ravintolatoimenjohtaja Niina Mäntymies.

Keittiömestari Liisa Pihlaja kannustaa kokeilemaan myös listalta löytyviä herkkuja.

- Niillä saa nälkä kyytiä. Toivon vieraiden viihtyvän täysin siemauksin musiikin ja maukkaan ruoan parissa.

Lisätietoja www.kuortane.com

« Takaisin