Parkanon Superlauantain tapahtumia esittelivät Timo Tuomisto, Hannu Raitio, Tomi Tuomisto ja Ari Tuomisto.

Parkanon Superlauantain tapahtumia esittelivät Timo Tuomisto, Hannu Raitio, Tomi Tuomisto ja Ari Tuomisto.

Liekkiyö Parkanossa siirtyy kaupungin keskustaajamaan

16.8.2018

Liekkiyö Parkanossa siirtyy kaupungin keskustaajamaan

  • Superlauantain kolme tapahtumaa tarjoavat erilaisia menokohteita

Taisto Järvinen

Hyvän suosion Parkanossa ja koko seutukunnalla saanut loppukesän tapahtuma Liekkiyö järjestetään tulevana lauantaina jo yhdettätoista kertaa. Kymmen kertaa Käenkoskella järjestetty Liekkiyö on ensi lauantaina 18.8. uudessa paikassa, Parkanon ydinkeskustassa Kahvila Käenkulman ja torin tienoilla.

Liekkiyön puuhamies Ari Tuomisto sanoo keskustaajaman sopivan hyvin Liekkiyö -tapahtuman järjestämiseen.

  • Suuri teltta ja kaksi esiintymislavaa sekä 5000 neliömetrin aidattu alue anniskeluravintoloineen antavat oivalliset kehykset tapahtumalle.
  • Liekkiyön esiintyjälistalla on kärkiartisteja, kuten Maija Vilkkumaa, Neljänsuora, Yölintu, Kake Randelin, LeeWings ja Teppo Tuomisto. Elävää musiikkia kuullaan tauotta kello 18.00:sta 01.30 saakka. Karaoke on tietysti myös ohjelmissa.

Perinteiseen tapaan Liekkiyön ruokailutarjonta on kunnossa, kun lisukkeena on kaksi kokonaista palvipossua. Ilotulitus toteutetaan, mikäli sitä ei viralliselta taholta kielletä.

Tomi Tuomisto ei aseta Liekkiyölle varsinaista kävijätavoitetta. Sen verran kiinnostuneita tapahtumasta kylillä ollaan, että hän odottaa 2000 kävijää, ja mieluusti enemmän saa tulla mukaan.

  • Monet asiat tässä on mietitty ja järjestelty uudelleen. Torin lähialue sopii hyvin tämän tyyppisen tapahtuman paikaksi. Paikoitusalueita löytyy riittävästi muutaman sadan metrin säteeltä. Liikenne Parkanon keskustaajamassa toimii lauantaina kaiken aikaa aivan normaalisti.
  • Lippuja Liekkiyöhön voi hankkia osoitteesta ennakkolippu.com. Nyt on tilaisuus kokea tapahtumia Parkanossa aamusta jopa pikkutunneille saakka.

Upeita autoja ja

luontoseminaari

Parkanon superlauantain ohjelmissa on Parkanon Seudun Mobilistit ry:n 30 toimintavuoden juhlallisuudet. Puheenjohtaja Timo Tuomisto sanoo tapahtumia olevan yhdistyksen automuseolla ja kaupungintalolla.

  • Juhlavastaanotto on kaupungintalolla kello 10 – 12. Kaupungintalon paikoitusalueella on kalustonäyttely 20-luvulta tämän päivän malleihin. Esillä ovat erityisesti yhdistyksen perustamisvuoden -88 mallit. Näyttelyautot siirtyvät letkana automuseolle kelo 14. Museolla on ovet avoinna koko lauantaipäivän.
  • TV3 toimittaja Mika Tommola on haastettu ajamaan ajokortti T-Fordilla. Ajokortin ajamista hieman erilaisella autolla, T-Fordilla, voi lauantaina kokeilla kello 10 lähtien kaupungintalon edustalla.

Ihminen luonnossa -viikon (17.8.-25.8) merkeissä on Parkanossa useita tapahtumia. Yksi mielenkiintoinen tapahtumista on Suo meille -seminaari Parkanon kaupungintalolla 18.8. kello 10.00 – 13.30. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Parkanon Matkailu ry:n puheenjohtaja Hannu Raitio sanoo puheenvuoron seminaarissa käyttävän mm. metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriöstä, professori Liisa Tyrväinen Luonnonvarakeskuksesta, Hämeenkangas Geopark -projektia esittelevät projektipäällikkö Terttu Hermansson ja geologi Pasi Talvitie. Lisäksi puheenvuoron käyttävät MMT Markku Saarinen Luonnonvarakeskuksesta ja tutkija Minna Väliranta sekä hankekoordinaattori Maija Jensen.

Parkanon kaupungin tervehdyksen seminaariin tuo kaupunginjohtaja Jari Heiniluoma. Seminaarin avauksen ja päätössanat esittää Hannu Raitio.

« Takaisin