1)	Hallitsevan mestarin Mika Lemmetin vauhti on ollut vakuuttavaa myös päättyneen talvikauden rallisprinteissä.

1) Hallitsevan mestarin Mika Lemmetin vauhti on ollut vakuuttavaa myös päättyneen talvikauden rallisprinteissä.

Lemmetti ja Tiilikka tasapistein rallisprintin SM-sarjan kärjessä

22.3.2018

1) Hallitsevan mestarin Mika Lemmetin vauhti on ollut vakuuttavaa myös päättyneen talvikauden rallisprinteissä.

Rallisprintin SM-sarjan kaksivetoisten laitteiden hallitseva Suomen mestari, Mika Lemmetti, on aloittanut vahvasti myös alkaneen kauden. Talven kahden osakilpailun jälkeen laihialainen on sarjan kärjessä tasapistein rallivireisten autojen luokassa kilpailevan Jari-Matti Tiilikan kanssa.

  Kauden avauksessa Laukaalla Lemmetti kurvaili niukan luokkavoiton, mutta toisessa osakilpailussa Rovaniemellä ykköstila napsahti selvällä erolla.

  -Laukaan kilpailu oli SM-sarjan uusi kilpailu, mutta reitti oli minulle viime vuodesta tuttu. Luotin siihen, että pystyn siellä hyvään suoritukseen.

  -Kisa meni tiukaksi Juha Mäkelää vastaan, mutta onneksi sadasosat kääntyivät edukseni. Meillä oli Mäkelän kanssa etua muihin kilpailijoihin, sillä olimme ajaneet talvella muita enemmän kilpailuja. Varmaan siitä syystä erotuimme voittokamppailussa muista.

  Rovaniemen selkeän luokkavoiton jälkeen laihialainen on siirtänyt ajatukset vajaan kahden kuukauden kuluttua asfaltilta jatkuvaan kesäkauteen.

  -Teimme viime kaudeksi auton alustaan paljon muutoksia asfalttikisoja varten. Perussetti asfaltille on hyvässä mallissa. Jotakin uutta tulee autoon myös nyt ennen asfalttikisoja. Yritetään, että olisin asfaltilla viime kautta paremmassa vauhdissa, naulaa Toyota Starletilla mestaruuden uusimista janoava Lemmetti.

 

Tiilikka haastajana

  Isokyröläisen Tiilikka Rally Teamin riveissä kilpaileva Jari-Matti Tiilikka tuli tälle kaudelle uutena kuljettajana rallisprintin SM-sarjaan. Mikään noviisi Tiilikka ei kuitenkaan ole rallisprint-areenoilla, vaikka mies on viime aikoina esiintynyt enemmän rallin puolella.

  Kokonaisen kauden rallisprinttejä Tiilikka päästeli pari kautta sitten rallisprintin asfalttisarjassa, Future Cupissa. Kalustona oli silloin Toyota Starlet. Nyt SM-sarjassa Tiilikka käskee Honda Civiciä.

  Lemmetin tapaan Tiilikan luokkavoitto kauden avauksessa Laukaalla oli niukka. Toisen osakilpailun reitti Rovaniemellä oli paljon hitaita paikkoja sisältävä raviradan ympäristön pyöritys. Sen ei pitänyt olla Tiilikan raskasta ralliautoa suosiva.

  -Yllätin itseni kun pystyin tuollaisessa pyörityksessä ajamaan kärkiajan. Reitti ei kuitenkaan ollut niin syheröinen, kun mitä siitä oli ennakkotietoa olemassa, kuvaili Tiilikka selkeää luokkavoittoa.

  Talvikauden osakilpailujen voitot antavat Tiilikalle uskoa menestymiseen SM-sarjassa, jossa alkukesästä kurvaillaan kaksi kisaa asfaltilla ja syyspuolella kaksi osakilpailua sorapinnalla.

  -Vetopuolella on tapahtunut kehitystä. Auton lukko käytettiin huollossa ja nyt auto kipittää kurveista ulos paljon terävämmin kuin ennen. Nyt kun autoon on tullut lisää luottoa, sillä saa päästää oikein kunnolla, Tiilikka heittää.

  Seuraavan kerran Lemmetin haastajat, Tiilikka ja monet muut iskevät SM-pisteistä Vihdin asfaltilla toukokuun 5. päivänä.

 

                                                                              Teksti ja kuvat: JiiVee Korpela

« Takaisin