Markkinointipäällikkö Olavi Kuoppamaa, tuotantopäällikkö Arto Ahola sekä hallituksen puheenjohtaja Markku Pukkila suunnittelivat tulevaa tuotantoa.

Markkinointipäällikkö Olavi Kuoppamaa, tuotantopäällikkö Arto Ahola sekä hallituksen puheenjohtaja Markku Pukkila suunnittelivat tulevaa tuotantoa.

Kestopalkilla luotetaan tulevaan

25.11.2015

Kestopalkilla luotetaan tulevaan

Markkinointipäällikkö Olavi Kuoppamaa, tuotantopäällikkö Arto Ahola sekä hallituksen puheenjohtaja Markku Pukkila suunnittelivat tulevaa tuotantoa.

Tomi Olli

 

Liimapuurakenteita valmistavan Kestopalkki LPJ Oy:n toiminta alkoi Kortesjärvellä vuonna 1997. Yrityksen liiketoiminnan suunnittelu käynnistyi kuitenkin jo vuotta aiemmin, kun saha- ja puumiesten ryhmä alkoi tutkia mahdollisuutta perustaa liimapuutehdas Etelä-Pohjanmaalle.

- Vuoden suunnittelutyön jälkeen perustamisedellytykset täyttyivät. Samalla hankkeeseen oli saatu tarvittavat sijoittajat ja rahoitusratkaisuihin löydetty edullinen toteuttamismalli. Tuotantoyhtiön omistajiksi ryhtyivät muutamat sahayritykset sekä yksityiset sijoittajat Kortesjärveltä ja lähikunnista, kertoo markkinointipäällikkö Olavi Kuoppamaa.

- Perustamispäätökseen vaikutti merkittävästi, että käytettävissä oli tarkoituksenmukaisia jo toiminnassa olleita tuotantokoneita, joista pystyttiin rakentamaan edullisesti toimiva ja tehokas tuotantolinja. Yhtiöllä oli myös käytettävissä ammattitaitoisia henkilöitä, Kuoppamaa toteaa.

Vakaalla pohjalla

Kestopalkki on vakiinnuttanut asemansa Suomen markkinoilla. Kestopalkki-konsernin tytäryhtiönä toimii Maanhonka Hirsitalot. Lisäksi omana yhtiönä toimivat tuotantohallit sekä osakkuusyhtiö Markkiparkki Oy. Kolmetoista henkeä työllistävän yrityksen hallituksen puheenjohtaja Markku Pukkila on rakennusteollisuuden nykytila huomioiden tyytyväinen tilanteeseen.

-. Kestopalkki LPJ Oy:n toiminta on ollut viime vuosina voitollista. Omistamme myös toimitilamme täysin, sillä teimme kaupat Kauhavan kaupungin kanssa vuonna 2011. 

- Kestopalkin tuotantomäärä oli viime vuonna 4 000 m³ ja liikevaihto reilut 2,1 miljoonaa euroa. Tulosta syntyi vuonna 2014 reilut 100 000 euroa, Pukkila laskee.

Kestopalkki huomioitiin viime lauantaina Kortesjärven Yrittäjien suunnalta, kun yritys palkittiin Vuoden yrittäjänä.

- Tällainen muistaminen tuntuu hyvältä, se on tunnustus pitkästä ja määrätietoisesta työstä. On selvää, että se kannustaa myös ponnistelemaan eteenpäin, Kuoppamaa ja Pukkila toteavat.

Laatukriteerit täyttävä tuotanto

Kestopalkki LPJ Oy valmistaa liimapuurakenteita asiakkaiden tilaamien mittojen mukaan. Yrityksen asiakaskunta koostuu rakennusliikkeistä, hirsitalotehtaista, kerrostalorakentajista, talotehtaista, keskusliikkeistä sekä maatilarakentajista. Tuotteilla on jälleenmyyjiä koko Suomen alueella. Yrityksen liimapuutuotteita käytetään kotimaan lisäksi useissa Euroopan maissa sekä Kaukoidässä.

- Valmistamme liimapuut tarkkojen säädösten edellyttämällä tavalla, säänkestävällä värittömällä melamiiniliimalla. Tuotteille on myönnetty VTT:n sertifikaatti sekä CE-merkin käyttöoikeus, kertoo Kuoppamaa.

Liimapuun valmistuksen raaka-aineena käytetään kotimaista tiheäsyistä kuusta, joka täyttää vaaditut lujuusluokitukset.

- Visuaalinen lajittelu takaa tasalaatuisen lopputuloksen. Tehtaan sisäinen ja ulkoinen laadunvalvonta ja -varmistus yhdessä ammattitaitoisen henkilökunnan kanssa takaavat tasalaatuiset liimapuutuotteet erikokoisiin liimapuutarpeisiin nyt ja tulevaisuudessa, Kuoppamaa ja Pukkila lupaavat.

Haasteita riittää

Rakentaminen on viime vuosina ollut matalasuhdanteessa, samalla kilpailu on kaikilla osa-alueilla kovaa. Kestopalkki on pyrkinyt vastaamaan haasteeseen olemalla asiakaslähtöinen, joustava ja nopea runkorakennetoimittaja.

Kestopalkki LPJ Oy:n näkemyksen mukaan rakentamisessa suhdanteet ovat ensi vuoden aikana kääntymässä hieman parempaan suuntaan.

- Kuluva syksy on ollut rakennuskohteiden osalta aikaisempia syksyjä vilkkaampi, se lupaa osaltaan kotimarkkinoiden hienoista piristymistä tulevana vuonna. Kasvua odotetaan erityisesti maatilarakentamisesta, koska rakentamisen tukipäätökset tulevat maatiloille todennäköisesti lähikuukausina, Kuoppamaa pohtii.

- Myös Euroopan vientikuviot ovat hieman parantuneet. Se tulee todennäköisesti näkymään asiakkaidemme vientimäärissä ja näin ollen myös Kestopalkin tuotantomäärissä.

- Kaukoidän epävarmuus on myös helpottumassa, niilläkin markkinoilla odotetaan pientä vahvistumista. Odotammekin tulevaa vuotta toiveikkaana, uskomme vahvasti rakentamisen suhdanteiden vihdoinkin kääntyvän hieman parempaan suuntaan, Kuoppamaa ja Pukkila toteavat.

heenjohtaja Markku Pukkila katsovat luottavaisina tulevaan.

« Takaisin