Keräyksen yhteydessä tulleita Aku Ankan taskukirjoja eurolla Vesa Keskisellä koossa puoli miljoonaa Aku Ankkaa

20.10.2016

Keräyksen yhteydessä tulleita Aku Ankan taskukirjoja eurolla
Vesa Keskisellä koossa puoli miljoonaa Aku Ankkaa

Vesa Keskinen on tunnettu Aku Ankka -fani. Nyt hänellä on tavoite saada kokoon maailman suurin kokoelma Aku Ankka -lehtiä: miljoona kappaletta. Hankkeen suuruutta kuvaa se, että päällekkäin pinottuna miljoona Aku Ankka -lehteä on 2000 metriä korkea pino eli yli kaksi kertaa korkeampi kuin maailman korkein rakennus. Kyseinen rakennus on Dubaissa Arabiemiirikunnissa sijaitseva 828 metriä korkea pilvenpiirtäjä Burj Khalifa ibn Zayid.

 - Keksin uuden ideani noin vuosi sitten. Luin iPadista huuto.net:iä ja tori.fi:tä ja ajattelin, että tälläkin hetkellä on varmasti tarkoituksensa. Havaitsin, että Aku Ankkoja oli todella paljon myynnissä alle kymmenen sentin kappalehintaan. Mietin, että miksen tekisi taas jotain poikkeavaa - jotain ainutlaatuista. Tällä kertaa rakkaan harrastukseni - Aku Ankkojen lukemisen - kanssa. Ja vielä niin, että meillä jokaisella suomalaisella - yli miljoonalla - viikoittain Aku Ankkaa -lukevalla olisi hyvä mieli. Mieleeni tuli jälleen tuttu luku: miljoona. Miljoona Aku Ankkaa.

 Eurolla Aku Ankan taskukirjoja kokoelmiksi tai niiden täydentämiseen

Lapsena ja nuorena minua ärsytti, kun minulta puuttui joku Aku Ankan taskukirja kokoelmani välistä. Silloin se oli vaikea löytää, kun asui pienessä kylässä. Nykyään puuttuvien kappaleiden löytäminen on huomattavasti helpompaa, kun on netti. Toki silloin tulee eteen melko korkeat postimaksut eli yhden taskukirjan hinnaksi muodostuu melkoinen summa.

Nyt on ainutlaatuinen tilaisuus karkottaa kokoelmiaan tai osaa muuten vaan laatutaskukirjoja lukemiseksi. Haluan tehdä Aku Ankan taskukirjojen keräilijät ja kaikki lukijat onnelliseksi myymällä Aku Ankka -lehtien yhteydessä kerääntyneet taskukirjat eurolla kappale. Ensimmäinen 10 000 kappaleen erä on nyt myynnissä Kyläkaupan Ruokapuodissa. Taskukirjoja löytyy ensimmäisestä numerosta lähes uusimpaan. Myös runsaasti ykköspainoksia. Kaikkien hinta on yksi euro, olkoon sitten uudempi tai vanhempi, ohuempi tai paksumpi.

« Takaisin