Maikki Rantakangas johtaa Palvelukeskus Keitaan toimintaa.

Maikki Rantakangas johtaa Palvelukeskus Keitaan toimintaa.

Keidas on kaikkien paikka

15.3.2018

Maikki Rantakangas johtaa Palvelukeskus Keitaan toimintaa.

Tomi Olli

Alajärven Päiväkeskusyhdistys ry:n ylläpitämä Päiväkeskus Keidas on muuttanut uusiin tiloihin keskustassa sijaitsevaan Citykortteliin. Vaikka muutto on tapahtunut äskettäin, on päiväkeskuksella menossa jo 24. toimintavuosi kaupungissa. Keidas toimii avustusten varassa, tärkein tukija on Sosiaali- ja terveysministeriön avustusjärjestö Stea.

Keitaan toiminnanohjaajana kuudetta vuotta toimivan Maikki Rantakankaan mukaan Keitaan tarjoamat mahdollisuudet on monille erittäin tärkeitä.

- Tiloissa käy varsin säännöllisesti reilut kuusikymmentä henkeä, joista kertyi viime vuonna noin 2500 käyntikertaa. Muuton jälkeen on mukaan tullut uusiakin henkilöitä, eli kävijämäärä tuntuisi olevan kasvussa.

Rantakangas muistuttaa Keitaan olevan avoinna kaikille.

- Mukana on työttömiä, erilaisista ongelmista kärsiviä sekä myös tavallisia työssäkäyviä ihmisiä. Toimintamme ydin on, että kuka tahansa voi tulla paikalle omana itsenään. Ainoa asia mitä emme hyväksy, on päihteiden vaikutuksen alaisena saapuminen.

 

Erilaisia aktiviteetteja

Palvelukeskus Keidas on avoinna maanantaisin kello 12-15, tiistaista torstaihin kello 9-15 ja perjantaisin kello 9-13. Tiloissa on mahdollisuus lukea lehtiä, käyttää tietokonetta, pelata erilaisia pelejä, kahvitella sekä vain jutella toisten kanssa.

- Meillä on lisäksi pyykinpesumahdollisuus sekä pari kertaa viikossa 2,50 euron hintaan tarjottava lämmin ruoka. Tulemme jatkossa lisäämään toimintaamme esimerkiksi seurakuntien kanssa.

- Tulemme myös järjestämään erilaisia tapahtumia, kuten tietokilpailuja sekä levyraateja. Meille voi myös esittää toiveita ohjelmasta, Rantakangas sanoo.

Toiminnanohjaaja on viime vuosina huomannut erityisesti ihmisten lisääntyneen yksinäisyyden.

- Useat kaipaavat juttuseuraa. Olen itsekin vaihtanut kävijöiden kanssa monet ilot ja surut. Vaikka jotkut asiat ovat hyvinkin raskaita, tuntuu hyvältä voida auttaa ja kulkea rinnalla. Olen myös iloinen siitä, että jotkut kävijät ovat saaneet ryyppyputkensa poikki Keitaan ansioista.

Rantakangas kannustaa kiinnostuneita lähtemään rohkeasti mukaa Keitaan toimintaan.

- Se kannattaa ehdottomasti. Toisia ihmisiä tapaamalla ja kohtaamalla ovat monet asiat helpompia kantaa ja käsitellä.

Lisätietoja www.paivakeskuskeidas.fi

« Takaisin