Juhamatti ihailee taiteilijan piirtämää kuvaansa joka on parinkymmen muun arkistin kanssa kehystettyinä esillä Kaarihovilla.

Juhamatti ihailee taiteilijan piirtämää kuvaansa joka on parinkymmen muun arkistin kanssa kehystettyinä esillä Kaarihovilla.

Kaarihovilla ohjeistusta ensi kertaa lavatansseissa olijoille

26.5.2016

Juhamatti ihailee taiteilijan piirtämää kuvaansa joka on parinkymmen muun arkistin kanssa kehystettyinä esillä Kaarihovilla.

Tule ja tutustu lavatansseihin

Teuvan kesätanssipaikka Kaarihovi aloittaa lavatanssikautensa toukokuun viimeisenä lauantaina jolloin Marita Taavitsainen ja Juhamatti nousevat lauteille. Kauden aikana rutinoitunut urheiluseuran talkooväki haluaa palvella niin kokenutta kuin uuttakin tanssiväkeä.

Järjestämme mm kesäkuun toisena lauantaina teematanssit Ensimmäiset lavatanssini, ilta aloitellaan Kaarihovin esittelyllä sekä lavatanssikulttuuriin kuuluvien sääntöjen ohjeistuksella ja perus paritanssien läpikäynnillä. Tilaisuutta juhlistaa illan toinen orkesteri Kotkalaisista 14 – 18 vuotiaista pojista perustettu tanssiorkesteri Läpivalaisu ja Kurikan legenda Juha Mieto joka ei aiemmin ole koskaan ollut lavatansseissa. Mieto sanoo tanssitaidoistaan ettei hän viedä osaa mutta on kuulemma pirun hyvä vietävä. Tämä kaikki tapahtuu jo varhain alkuillasta jatkuen tavallisina tansseina jolloin uusi tanssiväki saa toteuttaa oppimaansa kokeneen tanssiväen seurassa. Illan aikana Mieto ei kuulemma tanssi jalakoja rakoolle vaan on mukana makkaranmyynnissä, ei sitä joka päivä Mierolta makkaraa saa ostaa joten kannattaa tulla ja käyttää tilaisuus hyväksi.

Tanssikautemme jatkuu elokuun loppuun, kesäkaudella esiintymään olemme saaneet jälleen hyvän tukun suosittuja tanssikansan palvelijoita mm Kyösti Mäkimattilan, Tomi Markkolan, Charles Plogmanin, Tommi Soidinmäen, Tarja Lunnaksen, ja viime kesänä Kaarihovin tanssiväeltä hyvän suosion saaneet Teemu Roivaisen ja Sinitaivas-orkesterin.

Elokuun hämärtyvissä illoissa meitä viihdyttää vain muutaman tanssi-ilta keikan kesän aikana tekevä aina iloinen ja valloittava Arja Koriseva. Ensivierailulla Kaarihovilla näemme tangokuningas Aki Samulin ja kruunaamattoman kuninkaan yleisön suuren suosikin Leif Lindemanin.

Näkyvimpiä uudistuksia tulee olemaan uusi sisääntulokaari joka ei kuitenkaan ehdi valmistua avajaisiin, mutta siitä sitten tarkemmin kesän kuluessa.

Jälleen takaamme että tahti on kohdallaan ja lattia on hiottu loistavaan tanssikuntoon. Kahvio ja grilli palvelee pikkunälkäisiä, A-ravintola janoisia sekä karaoke lauluhaluisia.

Tule viihtymään, seurustelemaan, tanssimaan sekä nauttimaan hyvästä musiikista ja iloisesta tanssiväen seurasta.

Tavataan tansseissa toivoopi  Seppo Uppa / Kaarihovijaosto.

« Takaisin