Juhlavuosi Pohjankylän markkinoilla ja Heinäpaalinkannon SM-kisoilla

29.6.2017

Juhlavuosi Pohjankylän markkinoilla

ja Heinäpaalinkannon SM-kisoilla

Lauantaina 1.7. järjestetään 10. kerran Pohjankylän markkinat ja Heinäpaalinkannon SM-kisat Jäminkipohjassa Kauko-Pohjan Ns. talon kentällä. Tapahtuma on pysynyt nämä kymmenen vuotta pääsääntöisesti samanlaisena, eli koko perheen ohjelmallisena markkinatapahtumana. Heinäpaalinkannossa kisamatka on ollut aina yhteensä 60 m ja aika on ratkaissut voittajan. Ensimmäisinä vuosina oli vain 3 sarjaa, mutta aika pian ns. ikämiehet antoivat palautetta, että nuorten miesten kanssa ei ole kiva kisata samassa sarjassa ja vuonna 2011 tuli harraste-sarja yli 45 vuotiaille, tässä sarjassa kisaa niin miehet kuin naisetkin. Vuonna 2014 tehtiin sarja lapsille alle 12 vuotta.

Juhlavuosi näkyy markkinoilla niin, että musiikista vastaa kaksi bändiä: Route66 ja Laihon´sBoys. Lisäksi 100 ensimmäistä arvan ostanutta markkinavierasta saa oman markkina-ämpärin.  Järjestäjät tarjoavat myös vanhoille mitallisteille kahvin ja pullan / lätyn markkinakahviossa.

« Takaisin