Juhamatti viettää tänä vuonna 50v- taiteilijajuhlaa.

Juhamatti viettää tänä vuonna 50v- taiteilijajuhlaa.

Juhamatti 50 vuotta viihdyttäjänä: Laulaja pitää kaksi juhlakonserttia

8.11.2017

Juhamatti viettää tänä vuonna 50v- taiteilijajuhlaa.

Kuvat ja teksti: Masa Kojola

Lapualainen 67- vuotias Jussi Matias Mäkelä, esiintyjänimeltään Juhamatti viettää tänä vuonna 50- vuotista taiteilijajuhlaa. Pitkän linjan laulumies pitää isänpäivänä 12.11 Rakkaudella- juhlakonsertin Lapuan Alajokisalissa. Syntymäkunnassaan Lehtimäellä hän konsertoi Nuorisoseuran talolla Tammisunnuntaina 26.11. Lippuja voi ostaa ennakkoon Herättäjän kirjakaupasta Lapualta ja Lehtimäen Neste- huoltamolta.

Juhamatti ponnahti suuren yleisön tietoisuuteen 40 vuotta sitten, kun hän levytti suureen suosioon nousseen Fanny, Fanny- biisin. Vuosien saatossa hän on laulanut 17 pitkäsoittolevyä, viimeisin Jylhämaa levy julkaisiin toukokuussa.

Musiikki oli Juhamatille kutsumus pienestä pitäen. Koulukuvioiden jälkeen hän tienasi leipäänsä olemalla syntymäkuntansa Lehtimäen rakennuksilla muurarin apulaisena. Lapualle muutettuaan hän työskenteli silloisen osuuskauppa Laajan (Centrum) rautaosastolla. Koko ajan kypsyi kuitenkin ajatus ammattimuusikon urasta.

Voittoja laulukisoista
1960 luvun loppuvuodet olivat Juhamatin muusikonuralla käänteentekeviä. Laulukisoista tuli voittoja voittojen perään ja oli monenmoisia esiintymisiä. Isommat esiintymislavat kutsuivat ja Juhamatti vakiintui taiteilijanimeksi. Tanssiyleisön suosioon ponnahtaneen iskelmälaulajan suuri haave alkoi toteutua kun hän sai kutsun Ville Laurilan tanssiyhtyeeseen solistiksi vuonna 1968.

Esiintyminen Niilo Tarvajärven suositussa Laatikkoleikki- TV ohjelmassa vuonna 1968 Linnanmäellä antoi lisäpontta uralle. Juhamatti lauloi suorassa tv-lähetyksessä Markuksen Viimeinen kevät- hitin.

Iskelmähaavissa lopullinen läpimurto
Vuonna 1975 järjestettiin Apu-lehden Iskelmähaavi-kilpailu. Karsintakilpailuja järjestettiin kaksitoista ympäri Suomea ja osallistujia oli viitisen sataa, joista voittajat pääsivät loppukilpailuun Helsingin Kulttuuritalolle.

-Voitin Vaasan karsinnan ja loppukilpailun Kulttuuritalolla. Levy-yhtiö CBS kutsui minut kokoelmalevylle yhdessä muiden yhdentoista kisaan osallistuneen kanssa. Saman tien solmin CBS:n kanssa levyytyssopimuksen, muisteli Juhamatti menneitä nuoruuden aikoja.

Fanny, Juhamatin äidin nimi

-Listaykköseksi vuonna 1977 noussut hittilevy Fanny muodostui läheiseksi, koska se on myös äitini nimi. Hyvin myyneen ykköslevyn jälkeen edesmennyt lapualaislähtöinen yleisradion musiikkipäälikkö Heikki Annala sävelsi minulle Eilisen päivän muistan-kappaleen. Hittejä tuli vuosittain, musiikki vei minua ja minä musiikkia, Juhamatti naurahtaa.

-Uusi nousu urallani alkoi vuonna 2015 jolloin Vexi Salmi otti yhteyttä uuden hitin merkeissä. Hän oli sanoittanut minulle Kassu Halosen säveltämän Hiljaa virtaa Don- kappaleen, joka nousi välittömästi listoille ollen monia viikkoja ykkösenä.

Viimevuosi toi lisää potkua Juhamatin uraan.

-Veikko Samulin säveltämä ja Timo Jokisen sanoittama Haikeus räjäjäytti potin, laulu oli 40 viikkoa Tätä Suomi tanssii- listan ykkönen, se arvosteltiin vuoden 2016 tanssihitiksi lavakauden päättäjäisissä Tampereella. Toukokuussa 2017 ilmestynyt 12 biisin Jylhämaa- albumi sai todella hyvät arvostelut, se sai iskelmien ihannoijat polvilleen, se menee kuin kuumille kiville, toteaa tyytyväinen iskelmätaivaan viihdyttäjä.

-Tällä hetkellä kierrän uuden Rosalie- yhtyeeni kanssa Suomea. Siinä musisoivat Veli Kuja-Halkola haitari ja laulu, Kimmo Mänty haitari, koskettimet, basso ja laulu, Hannu Luostari rummut ja laulu sekä Marko Lapiolahti kitara ja laulu.

Yhteystiedot: TJM Musiikki, email: juhamatti417 (@) gmail.com. Puh: +358 400 666185.

« Takaisin