Jere Pensas on talven osakilpailujen jälkeen V1600 -luokan piikkipaikalla rallisprintin SM-sarjassa.

Jere Pensas on talven osakilpailujen jälkeen V1600 -luokan piikkipaikalla rallisprintin SM-sarjassa.

Jere Pensaan mestaruusjahti etenee aikataulun mukaan

19.4.2018

Jere Pensaan mestaruusjahti etenee aikataulun mukaan

 

Nuorten sarjasta rallisprintin hallitsevan tuplamestarin Jere Pensaan mestaruusjahti etenee aikataulussa nyt yleisen luokan puolella. Rallisprintin SM-sarjassa V1600 -luokassa Suomi Cup -mestaruutta tavoitteleva laihialainen oli luokkansa nopein päättyneen talvikauden molemmissa SM-osakilpailuissa.

  Pensaan kisapirssinä palvelee edellisiltä kausilta tuttu Renault Megane Coupe.

  Viime kauden jäljiltä Renault käytettiin perusteellisessa huollossa. Kuljettajan mukaan auto on ollut alkaneella kaudella entistä kilpailukykyisempi. Kauden avaus oli Laukaalla Riihimäen hyppyreistään kuuluisalla pikataipaleella. Luokkavoitto sieltä valoi Pensaalle uskoa menestykseen tällä kaudella yleisen luokan kahinoissa.

  -Voittoa tietenkin lähdin hakemaan, mutta kun kyseessä olivat kauden avauspisteet, mitään riskejä en ottanut. Suurimpaan hyppyriin kevensin vauhtia reilusti. Tarkoitus oli pitää kalusto ehjänä, koska heti seuraavana viikonloppuna olin ajamassa Mikkelin SM-rallissa, kertasi Pensas kauden avausta Laukaalla.

  Toisessa osakilpailussa Rovaniemellä Pensas hyvästeli kilpakumppaninsa 19 sekunnin aikaerolla.

  -Omasta mielestä kisa ei sujunut mitenkään erityisen hyvin. Vauhti kyllä säilyi koko ajan, mutta myös penkat tulivat tutuksi. Ehkä se oli sitten se sopiva tyyli siihen kisaan, kuittasi Rovaniemellä V1600 -luokan selvään pistejohtoon noussut laihialainen.

 

Asfaltti odottaa

  Nyt kun eletään huhtikuuta, seuraavaan rallisprintin SM-osakilpailuun on aikaa enää vajaa kuukausi. SM-sarja jatkuu silloin Vihdissä, jossa kurvaillaan ensimmäinen kauden kahdesta asfalttiosakilpailusta. Pikipinnoilla aina hyvin menestynyt Pensas uskoo hyvään tulokseen sarjan kesäkauden avauksesta.

  -Asfaltilla ajaminen on selkeää. Niissä ei yleensä radan pinnan muutokset pahemmin vaikuta suoritukseen. Asfaltilla pystyy vetämään omia linjoja. Auton alustan säätöjä laitellaan parhaillaan asfalttikuntoon. Odotan jo innolla asfaltille pääsyä, heittää Pensas Vihdin suuntaan.

  Seuraava osakilpailu on jo sitten toukokuun lopulla Kauhajoella kurvailtava SM-rallisprint. Pensaalle kuukausi on kiireinen kun kisakalenterissa on rallisprinttien välissä ajettava Kouvolan SM-ralli.

  -Tähän totuttiin jo talvella kun ralleja ja rallisprinttejä oli peräkkäisinä viikonloppuina. Siinä pysyy ajovire hyvin yllä, mutta kaluston kanssa se on rankkaa. Kovin suuriin remontteihin ei viikolla jää aikaa.

  -Tavoitteena on ajaa voitoista molemmissa toukokuun asfalttikisoissa. Niillä eväillä olisi mukava odotella syyskesällä ajettavia sarjan päättäviä kahta sorateiden kisaa, Pensas järkeilee.

 

Teksti ja kuva: JiiVee Korpela

 

« Takaisin