On tärkeä välittämisen merkki kysellä mopoilevalta nuorelta ylipäätään liikkumisen sujumisesta, ja virittäminenkin on hyvä ottaa puheeksi samalla. Kuva: Juha Tuomi/Liikenneturva.

On tärkeä välittämisen merkki kysellä mopoilevalta nuorelta ylipäätään liikkumisen sujumisesta, ja virittäminenkin on hyvä ottaa puheeksi samalla. Kuva: Juha Tuomi/Liikenneturva.

Huomioi nuoret mopoilijat tien päällä

27.5.2021

Mopokausi on taas täydessä käynnissä. Liikenneturva muistuttaa, että muiden tielläliikkujien on otettava mopoilijat huomioon omassa toiminnassaan. Mopon selässä on usein 15-vuotias nuori, joka vasta harjoittelee turvallista liikkumista. Lisäksi huoltajien kannattaa kysellä mopoilevalta nuorelta virittämisestä.

Mopot ovat taas palanneet kevään myötä katukuvaan muiden kaksipyöräisten ohella. Joukossa on niin vanhoja taitajia kuin uusiakin kuljettajia. Mopoilu on tärkeä ensiaskel nuorten opetellessa moottoriliikenteen sääntöjä ja omaksuessa turvallisia liikenneasenteita.

”Meidän aikuisten olisikin syytä muistaa, että mopon selässä oleva nuori usein vasta harjoittelee turvallista liikkumista ja muiden huomioon ottamista. Aikuisten onkin omalla toiminnallaan näytettävä oikeanlaista esimerkkiä liikenteessä eikä ainakaan lisätä riskejä”, korostaa Liikenneturvan suunnittelija Toni Vuoristo.

Aina hyvän esimerkin näyttäminen ei onnistu. Jopa 12 prosenttia Liikenneturvan taannoiseen kyselyyn* vastanneista autoilevista kertoo yrittävänsä joskus autoa ajaessaan ”kouluttaa” mopolla tai mopoautolla liikkuvia nuoria. Kun Liikenneturva kysyi asiaa nuorilta kuljettajilta**, jopa puolet kertoi, että aikuiset tekevät joskus tahallaan kiusaa liikenteessä. Joka toinen nuorista koki, että jotkut aikuisten toimintatavat nuoria liikkujia kohtaan vaarantavat turvallisuuden liikenteessä.

”Aikuisten pitää ymmärtää ja suhtautua kärsivällisyydellä siihen, että nuorille kuskeille voi sattua virheitä. Liikenne ei ole paikka, jossa toista lähdetään ”kouluttamaan”. Osoittamalla mieltä valoja välkyttelemällä, tööttäilemällä tai muutoin hämmentämällä vain pahentaa tilannetta”, Vuoristo sanoo.

Virittämiseen puuttuminen on välittämistä

Mopojen suurimmaksi sallituksi nopeudeksi on laissa asetettu 45 km/h. Mopojen virittäminen kulkemaan tätä kovempaa on edelleen valitettavan yleistä. Vanhempien on hyvä muistaa, että vähän viritettyä, laitettua tai tuunattua mopoa ei ole. Mopo on aina joko laillinen tai laiton.

”Mopon nopeuden rajoittamiselle on selkeät perusteet, eikä kyse ole missään nimessä kiusanteosta. Usein rajoituksen vastustajien kuulee perustelevan kantaansa turvallisuussyillä, mutta mikään fakta ei tue sitä, että suurempi nopeus toisi lisää turvallisuutta”, huomauttaa Vuoristo.

”On tärkeä välittämisen merkki kysellä mopoilevalta nuorelta ylipäätään liikkumisen sujumisesta, ja virittäminenkin on hyvä ottaa puheeksi samalla. Kannattaa muistaa, että taloudellisen ja inhimillisen vastuun viritetystä moposta kantaa lopulta aina lapsen huoltaja. Pidetään mopo mopona”, Vuoristo jatkaa.

 

 

« Takaisin